Venla nauttii suunnattomasti siitä, että ympärillä on ihmisiä ja kuuluu iloista puheensorinaa. Etenkin leikki-ikäiset lapset tuntuvat kovin kiinnostavilta. Omanikäisilleen vauvoille ei juuri hymyä tai katsekontaktia riitä, mutta kaikille muille kyllä hymyillään koko leveiden poskien mitalla - ja usein. Venla on varsinainen ilopilleri!
Venla päättikin sitten järjestää viime sunnuntaina ennakko-ystävänpäivän juhlat, joissa tarjoiltiin laskiaispullia ja Runebergin torttuja. Tuli juhlittua monet helmikuun juhlat samalla. Varsinaisena ystävänpäiväviikonloppuna meillä on täällä karnevaalihulinat, joten siksi otimme viikon verran varaslähtöä. Karnevaaliasua ei Venlalle ole hankittu, mutta varmasti menemme katsomaan oman kaupunkimme karnevaalikulkuetta ensi sunnuntaina. Meidän silmiimme se näyttää vähän kuin suomalaiselta penkkariajelulta: osallistujat ovat erilaisissa karnevaaliasuissa ja heittelevät autojen tai traktoreiden peräkärryjen lavoilta esimerkiksi karkkeja ja popcornia pusseissa. Musiikki soi ja ihmiset pitävät hauskaa.
Arki sujuu tasaisesti, päivät menevät nopeaan. Venla on laajentanut nyt ruokavalikoimaansa sisältäen lohta, naudan-, kanan- ja kalkkunanlihaa, erilaisia vihanneksia ja hedelmiä. Jostain syystä hedelmäsoseille suu aukeaa ammolleen niin isoksi kuin vain mahdollista ja ruualle ei niinkään. Tosin hyvin hän syö - ja usein! Maito- tai vesipulloa joudumme vähän houkuttelemaan. Hän on selkeästi sitä mieltä, että pullosta juominen on ihan jo menneen kesän heiniä, ja lusikkaruokailu on se ainoa ja oikea tapa saada ravintoa kroppaan. Ja parhaiten siten, että itse osallistuu mahdollisimman aktiivisesti lusikasta kiinnipitämiseen. Pyykkiä siis riittää edelleen. Ostamamme kahvamuki ei ole myöskään juuri auttanut veden juontiin; se on lähinnä leikkikalu.
Sen lisäksi, että ruokailussa on siirrytty askel eteenpäin, on myös kärryvalikoimassa tapahtunut muutos. Vaunukoppaa käytetään enää hyvin harvoin. Lähinnä vain, jos on tosi kurja sateinen ja tuulinen keli. Käymme nimittäin säällä kuin säällä kävelyllä, ja yleensä ainakin kaksi kertaa päivässä. Muutoin käytämme jo rattaita, mistä Venlaa nauttii, sillä nyt hän pääsee näkemään, missä kävelemme ja tutkailemaan maailmaa. Hän hihkuu innoissaan, kun sanomme, että menemme kävelylle ja ulos. Kertaakaan ei ole tullut itkuja tällä uudella kärryllä - toisin kuin silloin, kun hänet laitettiin vaunuihin makaamaan. Lisäksi hankimme matkarattaat, joilla voimme kulkea lyhyitä matkoja esimerkiksi kauppakeskuksissa. Tämä tuli hieman ex tempore ja pakon sanelemana, sillä yhtenä iltana olimme menossa ostoksille ja vasta perillä huomasimme, että meillä oli mukana Venlalle istuin (auton turvakaukalo) sekä vaunujen pyörät, mutta ei niiden välille kuuluvia adaptereja, joilla saadaan siis kaukalo pyörien päälle. Niinpä suuntasimme ensin lastentarvike-/lelukauppaan ja mukaan lähti kevyet matkarattaat. Niitä säilytämme nyt autossa, niin ne ovat aina mukana.
 |
| Valmiina kävelylle |
Kai-ystävän kanssa tapaamme kohtuullisen säännöllisesti, ja nyt uutena tuttavuutena on Venlaa neljä päivää vanhempi brittiläis-thaimaalainen poika Joel. Venla ja Joel syntyivät kumpikin Höchstin sairaalassa ja tutustuin hänen britti-äitiinsä siellä. Muutoin emme ole vieläkään aktivoituneet käymään paikallisissa kerhoissa, suomalaisen seurakunnan Muksulassa tai vaikkapa Frankfurtin Expat Babies -ryhmän tapaamisissa. Täällä kyllä kovasti kysellään: "Missä kerhoissa käytte?" Tarjontaa siis on kaikenlaista ja joka päivälle, mutta vielä en ole kokenut tarpeelliseksi lähteä muuhun säännölliseen ja järjestettyyn toimintaan kuin lauantaiseen vauvauintiin. Ehkäpä sen aika tulee vielä. Joku musiikkiryhmä tosin kiinnostaisi, mutta selvittelyt ovat vielä kesken, että mitä kaikkea on sen suhteen tarjolla. Samoin lähes viikottain tulee vastaan kysymys "Milloin Venla menee päiväkotiin?" - ehkäpä senkin aika tulee sitten myöhemmin.
Lauantaina Venla menee ensimmäistä kertaa kummeilleen hoitoon, ja me vanhemmat pääsemme humputtelemaan muutamaksi tunniksi! Oi, mitä luksusta! Mitenkähän oikein osaamme ollakaan?
