Viime viikkoina tutuksi tulleet supistelut pahenivat, lisääntyivät ja tihenivät eilen illalla, joten sairaalareissuhan siitä tuli. Onpa nyt testattu, että illalla, kun ei ole liikennettä, ja normaalilla ajonopeudella eli 140-150 km/h, meiltä sairaalalle ajaa 14 minuuttia.
Väärä hälytyshän se oli, onneksi. Tuutikin voimakkaat liikkeet saivat taas supistelut aikaiseksi. Lääkärit sanoivatkin, että on voimakastahtoinen ja itsepäinen tyttö - keneenkähän tullut....ei ainakaan äitiinsä, ehei.... - kun tahtoisi vain yrittää kääntymistä. Tuli mieleen myös Tuutikille valitsemamme varsinainen ja virallinen kutsumanimi ja sanonta "nomen est omen" eli "nimi on enne". Tuntuu muuten hassulta, että täällä niin monet tietävät nimen jo, mutta sukulaisista ja ystävistä ei kukaan! Täällä nimittäin paikalliset, ventovieraammatkin kysyvät vatsan nähdessään hyvin suoraan, onko lapsi tyttö vai poika ja mikä on nimi. Ehkä se johtuu siitä, että ultria on useasti ja sukupuoli selviää lähes pakostakin, ja se myös mieluusti kerrotaan, sekä siitä, että nimi annetaan heti syntymähetkellä eli on totuttu siihen, että sekä sukupuoli että nimi ovat jo tiedossa ennen syntymää.
Olen aiemminkin hämmästellen kirjoittanut siitä, miten täällä suhtaudutaan potilaisiin. Eilenkin illalla sairaalassa painotettiin sitä, että mikäli jatkossa tulee vastaavanlaista tai joitain erilaisia tuntemuksia tai joku asia yhtään mietityttää tai epäilyttää, niin sairaalaan voi mennä aina ja milloin vain tarkistettavaksi. Yhtään ei tarvitse epäröidä, voiko sinne mennä ja meneekö sinne ikään kuin turhaan. Muistan, että niin usein muutamallakin paikkakunnalla Suomessa minulle vastattiin ensiavusta, että "no ei tänne nyt ainakaan kannata tulla ellei ole pää kainalossa" tai "meillä on täällä niin täyttä, ettemme ota ketään", kun soitin kysyäkseni neuvoa vakaviin allergia- tai astmakohtauksiin. Ainahan sitten kuitenkin painelin apua saamaan, ja hyvää hoitoa onneksi sain. Täällä jaksaa kuitenkin aina vain hätkähdyttää tuo niin erilainen asennoituminen: "Tervetuloa, mikään vaiva ei ole liian pieni, hoidamme ja vastaamme kysymyksiisi, meillä ei ole kiirettä, olemme täällä sinua varten."
Tässä sitä nyt siis kotona - onneksi - edelleen pötkötellään ja yritetään pysyä viileinä helteistä huolimatta!
Olen aiemminkin hämmästellen kirjoittanut siitä, miten täällä suhtaudutaan potilaisiin. Eilenkin illalla sairaalassa painotettiin sitä, että mikäli jatkossa tulee vastaavanlaista tai joitain erilaisia tuntemuksia tai joku asia yhtään mietityttää tai epäilyttää, niin sairaalaan voi mennä aina ja milloin vain tarkistettavaksi. Yhtään ei tarvitse epäröidä, voiko sinne mennä ja meneekö sinne ikään kuin turhaan. Muistan, että niin usein muutamallakin paikkakunnalla Suomessa minulle vastattiin ensiavusta, että "no ei tänne nyt ainakaan kannata tulla ellei ole pää kainalossa" tai "meillä on täällä niin täyttä, ettemme ota ketään", kun soitin kysyäkseni neuvoa vakaviin allergia- tai astmakohtauksiin. Ainahan sitten kuitenkin painelin apua saamaan, ja hyvää hoitoa onneksi sain. Täällä jaksaa kuitenkin aina vain hätkähdyttää tuo niin erilainen asennoituminen: "Tervetuloa, mikään vaiva ei ole liian pieni, hoidamme ja vastaamme kysymyksiisi, meillä ei ole kiirettä, olemme täällä sinua varten."
Tässä sitä nyt siis kotona - onneksi - edelleen pötkötellään ja yritetään pysyä viileinä helteistä huolimatta!
