Jouluterveisiä!

Jouluterveiset täältä Oberurselista! Vietämme joulua täällä oman perheemme kesken, sillä totesimme jo ennen Tuutikin syntymää, että on helpompaa olla pienen vauvan kanssa omassa kodissa kuin lähteä matkustamaan Suomeen ja eri kyläpaikkoihin. Onkin ollut kiva laittaa omaa kotia joulukuntoon. Joulutähdet koristavat ikkunalautoja, amaryllis on takan edustalla, jouluvalot tuikkivat niin eri huoneiden ikkunoissa kuin takapihallakin. Ja tietenkin perinteinen saksalainen kynttelikkö on otettu esiin.

Lunta meillä ei täällä ole, lämpötilat pyörivät siinä viiden ja kymmenen plusasteen välillä. Eilen, aattona, ja tänään saimme jopa nauttia auringosta pitkästä aikaa! Tänään kävimmekin pitkällä puistokävelyllä Bad Homburgissa.

Joulun viettomme on jakaantunut usealle päivälle tänä vuonna. Eilen miehellä oli joulupukkikeikka ystäväperheeseen, teimme porkkanalaatikkoa ja ostimme kuusen. Tänään, joulupäivänä, katsoimme vähän myöhässä joulurauhan julistuksen Turusta sekä perinteisen Lumiukko-piirretyn Suomi-telkkarista. Kokkailuissa jatkoimme perunalaatikon paistamisella sekä leivoimme jouluhalon huomisia kahvivieraita varten. Alumiinisia foliovuokia laatikkoja varten emme onnistuneet löytämään yhtään mistään, vaikka useammassa kaupassa kävimme. Aina oppii uutta ja tietää, mitä pitää Suomesta tuoda ensi kerralla mukanaan! (Tai tuotattaa sukulaisilla ja ystävillä...) Varsinainen jouluateria meillä syödään vasta viikonloppuna, kun mummo ja ukki tulevat tänne. Jouluateria on perinteinen suomalainen, mutta jälkiruoaksi tarjoamme Stollen-joulupullaa muiden herkkujen lisäksi. Venla aloittaa tässä joulun aikana kiinteiden ruokien maistelun. Ensimmäisenä tutustumme perunaan.

Pakastettua perunasosetta Alvar Aalto -muotissa tietenkin! :)

Venla on saanut kovasti joululahjoja, ja niitä on availtu sitä mukaa kuin niitä on tullut. Hän kun ei niin ymmärrä vielä tämän joulun päälle. Joulumekkoja on jopa kolmin kappalein, jokaiselle joulun päivälle omansa, mikä ei ole yhtään liioittelua, sillä kuolaa ja puklua tulee litratolkulla. Isi pysyy kyllä hyvässä kunnossa, kun kantaa likapyykkiä kellarissa olevaan pesutupaan. 

Tänään, tasan neljän kuukauden ikäisenä, Venla kääntyi ensimmäistä kertaa mahalta selälleen!

U4 ja matkailua

Venlan neljäs terveystarkastus, U4, oli viime viikolla. Tyttö painaa lähes kuusi(!) kiloa ja on himpun yli 60cm pitkä. Lääkäri totesi, että taitaa tyttö tykätä maidosta, kun niin hyvin on kasvanut. Tarkastus meni kaikkinensa sujuvasti, ja kaikki tähän mennessä tärkeät taidot - hymyily, esineeseen tarttuminen ja käsien yhteen liittäminen - on opittu. Saimme kuitenkin lähetteen fysioterapiaan, koska hänhän oli mahassa ikään kuin banaanin muotoisessa asennossa, ja tätä käyryyttä on aivan aavistuksen verran vieläkin huomattavissa. Lisäksi neiti päätti olla näyttämättä, että osaa nostaa päätään mahalla maatessaan. Eilen siis kävimme ensimmäisessä fysioterapiassa ja tänään jatkona osteopaatilla. Yhteensä hoitokertoja on kymmenen eli jatkamme käyntejä vielä tammikuun aikana. Rokotuksia ei voitu U4:n yhteydessä antaa, sillä Venla oli jälleen hieman flunssainen. Ne ovat edessä tällä viikolla.

Viime viikonlopun vietimme Sveitsissä Venlan kummin perheen luona. Vajaan viiden tunnin ajomatka Zürichin kupeeseen sujui loistavasti Venlan nukkuessa lähes koko matkan.

Venla pääsi kummillansa elämänsä ensimmäistä kertaa suomalaiseen saunaan! Ylälauteilla neito viihtyi isän sylissä silmät pyöreinä. Meille vanhemmille saunominen oli ensimmäinen kerta vuoteen, Suomessa kun ei ole tullut matkailtua sitten viime joulun.

Hessenkortti ja vapaita

Hessenin osavaltiossa, jossa asumme, on ollut käytössä kolmen vuoden ajan Hessenkortti. Sen saa jokainen perhe anomuksesta ilmaiseksi käyttöönsä. Kortin myötä perheen lasta kotona hoitava aikuinen saa itselleen maksimissaan kolmeksi vuodeksi tapaturmavakuutuksen ja lapsi saa vastaavan vakuutuksen siihen asti, kun hän menee kouluun eli kuusi- tai seitsenvuotiaaksi. Lisäksi kortilla saa alennuksia tuotteista ja palveluista Hessenin alueella sekä pääsee osallistumaan hessenkorttilaisten erilaisiin tempauksiin ja tapahtumiin. Etenkin tuo vakuutus on kyllä aikamoinen etu ja kädenojennus lapsiperheille!

Hessenkortit tupsahtivat tänään postilaatikkoon

Tänään tuli postin mukana myös tieto siitä, että vanhempainvapaakuukaudet ovat nyt myönnetyt kummallekin vanhemmalle. Meillä jako menee siten, että Papi pitää kaksi kuukautta (joka on minimiaika), toisen keväällä ja toisen kesällä, ja minä sitten loput 12 kuukautta. Yhteensä vanhempainvapaata voi siis pitää 14 kuukautta. Vanhempainraha on sidoksissa tuloihin, ja minimissään se on 300e / kk ja maksimissaan 1800e / kk.

Joulua täällä jo odottelemme kovasti, ja olemme kaunistaneet kotia sekä suomalaisilla, englantilaisilla että saksalaisilla joulukoristeilla sekä joulukukilla. Vietämme joulun omassa kodissa täällä Saksassa, mutta saamme Suomesta kyläilijöitä joulunpyhien aikaan. Oberurselin joulumarkkinoilla kävimme Venlan kummin ja serkun kanssa viime viikonloppuna. Saa nähdä, ehdimmekö muille joulumarkkinoille vielä tämän kuun aikana. 

Viime jouluksi hankittu perinteinen joulukynttelikkö 

Venla on oppinut tällä viikolla kääntymään kyljelleen, ja sillä keinoin hän pääsee jo kätevästi vähän liikkumaan pitkin lattiaa. Kuinkahan liikkuvainen hän jouluna jo onkaan?

Ennen joulua vietämme tietenkin Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa ystävien luona Frankfurtissa. Hyvää itsenäisyyspäivää niin Suomeen kuin muuallekin, missä meitä suomalaisia onkaan!

Joogaa, flunssaa ja passireissu

Ensimmäinen äiti-vauva-maha-selkä-jooga -tunti on takana ja oikein hyvin meni. Tosin lähtövalmisteluissa tuli mieleen, että ei meillä ainakaan tämä meno ole niin harmonista kuin naistenlehdissä, missä tyylikäs ja pirteä äiti käy stailattuna vauvan kanssa joogaamassa - tuskinpa tosin monessa muussakaan perheessä... Joogaan lähtöä alettiin valmistella jo hyvissä ajoin aamupäivällä: kamat kasaan sekä äidille että tyttärelle, joogamatto esiin, vaunut lähtökuntoon ja eväät mukaan. No tietenkin Venlalle iski sekä nälkä että vaipanvaihto juuri ennen lähtöä, ja hoppuhan siitä tuli. Mutta juuri minuutilleen ehdittiin joogapaikalle, joka onneksi on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Oliko sitten täysi maha vai joogan rentouttava vaikutus, mutta Venla nukkui tyytyväisenä koko tunnin ajan. Muut vauvat pitivät kuitenkin melutasoa yllä. Meitä oli siellä kuusi äitiä ja seitsemän vauvaa. Alussa ohjaaja tarkisti jokaisen vatsan, että vatsalihakset ovat riittävästi palautuneet yhteen, jotta osallistuminen tunnille on mahdollista ja turvallista. Hyvältä tuntuivat pitkät venytykset ja ryhdin ojentuminen, sillä ainakin itselläni ryhti meni raskauden aikana omituiseksi Tuutikin asennosta johtuen - yritin aina löytää sellaisen asennon, että hengittäminen olisi mahdollisimman helppoa ja kipuja olisi vähiten. Harjoitukset tuntuivat myös raskailta, sillä pitkän, pakollisen sohvalevon jälkeen lihaskunto on päässyt rapistumaan.

Viime viikonloppuna olimme hakemassa Venlalle passia Suomen suurlähetystöstä Luxembourgista, koska se on meitä lähinnä oleva lähetystö. Etukäteen piti hankkia passikuvat ja Suomen maistraatista sosiaaliturvatunnus. Passi ulkomailla haettuna maksoi 140€ + postikulut, kun se toimitetaan kotiin - eli aika tyyristä verrattuna passin hankintaan Suomessa. Jatkossa voimmekin sitten uusia passimme Suomen-lomien aikana. 

Ajoimme ensin Yutziin, Ranskaan, jossa yövyimme, ja sieltä jatkoimme matkaa seuraavana päivänä. Venla istui tyytyväisenä ajomatkat yhden varikkopysähdyksen taktiikalla. Paluumatkalla neiti pääsi ensimmäistä kertaa Burger Kingiin, kun pysähdyimme vaipanvaihdolle ja otimme kahvit. Ravintolan työntekijä lämmitti Venlan maidon heidän keittiössään, joten olimme sitten kaikki tyytyväisiä jatkamaan matkaa.

Reissun aikana Venla sairastui ensimmäiseen flunssaansa. Kävimme tarkistuksessa lastenlääkärillämme, joka määräsi nenätippoja, suolavesiliuosta ja vaatteelle laitettavia eukalyptystippoja. Tipat jouduimme tosin vaihtamaan selkään levitettävään eukalyptysbalsamiin, sillä ne olivat liian vahvan hajuisia. Lääkäri suositteli myös ranskalaista limaimulaitetta - Suomessa se ilmeisesti kulkee nimellä Nenäfriida - jolla saadaan imettyä nenä tyhjäksi. Aivan loistokeksintö! Flunssa alkaa onneksi pikku hiljaa helpottaa ja neiti on oma iloinen ja tyytyväinen itsensä taas.

Vauvat ovat pop!

Ihan aina emme ole ihastuneita saksalaisten - tai ainakaan tämän alueen saksalaisten - käytökseen: jonoissa etuillaan, autojonoissa tehdään uskomattomia ohituksia, kaupoissa tönitään ja tukitaan kulkuväylät... Tuntuu, että asenne "Minä ensin" ja kyynerpäätaktiikka voittavat usein maalaisjärjen. Mutta Venlan tulon myötä olemme huomanneet, että vauvat sulattavat sydämet. Vauvat ovat pop! Tuntemattomat nuoremmat ja vanhemmat pysähtyvät kyselemään lapsen ikää ja nimeä ja onnittelevat lasta ja vanhempia, vaunuille annetaan tietä ja avataan ovia. Näin on käynyt muun muassa useammassakin ruokakaupassa, hisseissä, virastoissa ja julkisissa kulkuneuvoissa.

Vauvan myötä myös avautuu aivan uusi maailma. Kaupungin perhetyöntekijä kävi meillä kertomassa, mitä kaupungilla, seurakunnilla ja paikallisilla yhdistyksillä on tarjota lapsiperheille. Tekemistä ja tarjontaa on niin paljon, että on suorastaan valinnan vaikeus. Venlan kanssa päädyimme kahteen harrastukseen: marraskuun alussa alkaa jooga ja tammikuussa vauvauinti. Joogassa keskitytään äidin selkä- ja vatsalihasten treenaamiseen. Sosiaaliturva maksaa osallistumismaksusta osan, sillä täällä selkä-vatsa-jumppaa suositellaan kaikille synnyttäneille, jotta kuntoutuminen ja palautuminen synnytyksestä olisi mahdollisimman nopeaa ja onnistunutta. 

Jokainen uusi oberurselilainen saa tervetuliaislahjan. Kassin, jossa on tietopaketteja kaupungin palveluista lapsiperheille, hammasharja ja kylpyankka sekä kaupungin senioreiden kutomat tossut!

Perhetyöntekijä muistutti, että mikäli haluamme anoa Venlalle päiväkotipaikkaa, se pitäisi tehdä saman tien, vaikka hän menisi päiväkotiin esimerkiksi vasta kolmivuotiaana. Emme ole vielä edes ajatelleetkaan päivähoitoasioita! Mutta ilmeisesti on parempi tehdä paikkavaraus ja sitten perua se, jos paikkaa ei tarvitsekaan. Käytännössä päiväkodin valitseminen tehdään täällä siten, että ensin tutustutaan päiväkotivalikoimaan, valitaan viisi päiväkotia ja käydään heidän info-illoissaan, sitten käydään vielä tutustumassa päiväkodin toimintaan päiväsaikaan ja tämän jälkeen laitetaan ennakkohakemus vetämään. Ennakkohakemuksen perusteella saadaan tieto, mihin kahteen päiväkotiin olisi mahdollista päästä, ja tämän jälkeen tehdään lopullinen hakemus.

Lokakuun puolen välin aikoihin Venla tapasi kumminsa. Ensin tuli kylään kummitäti Sveitsistä ja viikkoa myöhemmin kummitädit Suomesta ja täältä Saksasta. Emme kuulu Saksassa mihinkään kirkkoon, joten varsinaisia ristiäisiä Venlalla ei ole ollut, mutta kummit halusimme Venlalle kuitenkin valita elämän matkakumppaneiksi. Venla-kahveja on juotu useammankin kerran ystävien ja tuttavien kanssa ja kortteja ja paketteja on tullut ovista ja ikkunoista! Kiitos kaikille! Venlalla on englanninkielinen vauvakirja "When the World Was Waiting for You" - tältä todella on tuntunut: Kun maailma odotti saapumistasi!

Lahjaksi saatu hauska vaippakakku

Osa korteista takan päällä

Eilen Venla-kahveille saapuivat entiset naapurimme ja Venlan poikaystävä Kai. Ensitapaaminen meni hyvin, vaikka toinen keskittyikin enemmän leluihin ja toinen isän olkapäällä makoiluun, kun mahaa kipristeli. 

Tällä viikolla ovatkin sitten edessä ensimmäiset rokotteet!

Kiireinen syyskuu

Vihdoin elämä on hieman rauhoittunut ja on hetki aikaa kirjoitella Venlan ja perheen kuulumisia.

Syyskuun puolivälin maissa oli Venlan U3-tarkastus lastenlääkärissä. Näitä U-tarkastuksia on siis kuusi yhteensä ensimmäisen vuoden aikana. Painoa oli nyt noin 3,5 kg ja pituutta 54cm. Kovasti on tyttö venähtänyt, ja monet vaatteet ovat jo jääneet pieniksi. Tarkastus oli perusterveystarkastus, johon kuului myös lonkkien ultraaminen. Samalla varattiin aika lokakuun lopulle ensimmäiseen rokotukseen, jossa annetaan tetanus-, kurkkumätä-, polio-, hinkuyskä-, hepatiitti B-, hib- ja pneumokokkirokotteet sosiaaliturvaan automaattisesti kuuluvina. Lisäksi voi ottaa omakustanteisena rotavirusrokotteen. Tosin meille kerrottiin, että usein sosiaaliturva maksaa tuonkin rokotteen jälkikäteen.

Uuteen kotiin muutimme kaksi viikkoa sitten. Muuttolaatikot on lähestulkoon kaikki jo purettu ja tavarat alkavat löytää paikkansa. Venlalla on nyt oma huone, mutta hän nukkuu vielä jonkin aikaa meidän huoneessamme. Olemme todella tyytyväisiä uuteen kotiimme ja tuntuu, että olisimme olleet täällä jo pidempäänkin. Asumme pikkukaupunkimme keskustassa hiljaisella sivukadulla, ja tästä on mukava lähteä kävelyille ja kahviloihin. Venla nukkuu hyvin vaunuissa ja raikkaassa ulkoilmassa kävelyretkien aikana.

Mummo ja ukki olivat täällä vierailulla viikon verran. Touhua ja tohinaa riitti, kun Venla viihdytti isovanhempiaan - vai oliko se toisin päin? Isovanhemmille viikko täällä taisi olla myös varsinainen etelänloma, sillä lämpötilat hipoivat hellelukemia lähes koko viikon!

Tänään meille on tarkoitus tulla kaupungin perhetyön edustaja kertomaan kaupungin palveluista ja tarjonnasta lapsiperheille sekä toivottamaan tervetulleeksi uuden kaupunkilaisen. Aamun varhaisina tunteina hoksasin, että hänelle ei ole ilmoitettu uutta osoitettamme! Ja ainoa tapa olla häneen yhteydessä on luonnollisesti lankapuhelin (ja savumerkit...). Jätin vastaajaan viestin, mutta vielä en ole saanut vahvistusta, että viesti on kuunneltu. Saas siis nähdä, soiko ovikello tunnin päästä täällä vai vanhassa osoitteessa.

Venla harjoittelee kovasti pään nostamista ja viihtyy kummin huovuttamalla matolla.

Sisar Ponteva uuteen kotiin

Kotikätilömme Wiebke sanoi meille tänään heipat, koska sekä lapsi että vanhemmat näyttävät voivan hyvin ja selvinneen tähän asti ilman ongelmia. Sosiaaliturva maksaa kätilön käynnit lapsen ensimmäisen yhdeksän kuukauden ajan, mutta koska meillä ei ollut kummempaa kysyttävää ja Venla on kasvanut kuten pitääkin, sovimme, että hän on tukenamme ja apunamme sähköpostitse tai puhelimitse ja tarvittaessa tulee käymään kotonamme. Tänään tehtiin siis vielä yksi punnitus ja Sisar Ponteva oli kasvanut niin paljon, että painoa oli jo 3450g! Painon lisääntyminen on kyllä huomattu sekä lasta kantaessa että hänen poskiensa pyöristymistä ihastellessa. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa itse punnitustapahtumasta, sillä siinä lapsi laitetaan kangaskassiin ja paino mitataan perinteisellä kalavaa'alla eli kassi ripustetaan koukkuun, joka on kiinnitetty mittariin. Hauskan näköinen tapahtuma! Perjantaina onkin sitten vuosikatsastuksen kolmas osa lastenlääkärillä.

Yöt ovat menneet tähän mennessä vaihtelevasti. Tai siis haasteena on lähinnä nukahtaminen, varsinaiset yöunet kyllä maistuvat. Välillä huutoa on enemmän iltaisin, välillä vähemmän. Isän antama kenguruhoito eli makaaminen rintakehän päällä tuntuu rauhoittavan. Äiti sitä ei voi tehdä, sillä neiti haistaa maidon, silmät muuttuvat suuriksi kuin lautaset ja meno on aivan holtitonta.

Tällä viikolla olemme päässeet suunnittelemaan eloa uudessa kodissa. Makuuhuoneet maalataan ja joitain tavaroita on jo viety. Sunnuntaina on varsinainen muutto, johon saamme apuja kaveripiiristämme. Muuttomatka on onneksi lyhyt, vajaa 2 kilometriä. Me tytöt toimimme muutossa johtotason tehtävissä, sillä leikkaushaava ei salli vielä laatikoiden nostamista tai kantamista. Täällä on tapana, että pois lähtevä vuokralainen maalaa asunnon seinät valkoiseksi ennen lähtöään, mutta saimme sovittua, että me hoidamme maalauksen ja pääsemme näin muuttamaan asuntoon vajaa pari viikkoa aikaisemmin kuin mitä vuokrasopimus varsinaisesti alkaa. Tämä helpottaa muuttoaikataulua ja saamme sitten lopuksi vielä rauhassa siivouttaa ja maalata tämän vanhan asuntomme.

Venla on nyt saatu muuten myös Suomen rekistereihin ja tänään tuli postissa sosiaaliturvatunnus. Muuton jälkeen voidaan sitten lähteä passinhakumatkalle!

Muutamia kuvia

Tällaista laskukaavaa käyttää insinööri-isä maitopullon lämpötilan laskemiseen 

Frankfurtin kaupungin lahja vastasyntyneille: Eintracht Frankfurtin fani-body. Tällä varmistetaan, että lapsi ja vanhemmat muistavat, mitä joukkuetta tulee kannattaa.

Sairaala antaa lahjaksi unipussin.

Mitä tapahtuikaan?

Tuutikin eli siis nykyisin Venlan sovittu leikkausaika oli maanantai 25.8. Edeltävänä päivänä ihmettelin, että onpa outo olo: kivut olivat poissa, maha oli tiukanpiukean sijaan pehmeä, pystyin kävelemään lähes normaalisti. Toisaalta myöskään Tuutsan liikkeitä ei tuntunut niin vahvana kuin aiemmin. Päätimme lähteä käymään "vuoristosairaalassamme" eli tuossa viiden minuutin päässä olevassa lähisairaalassa tarkistuttamassa tilanteen ja otattamassa ctg:n. Selvisi, että neiti olikin vihdoin kääntynyt oikeaan asentoon! Pää alhaalla, jalat ylhäällä! Ihmettelin, että tältäkö ihanalta raskaus voi tuntua! Vielä hän siis ehti tehdä kepposet leikkauksen aattona. Sairaalassa kehottivat miettimään, haluanko leikkauksen kuitenkin vai odotetaanko laskettua aikaa, joka olisi ollut vasta 9.9. Ratkaisu oli kuitenkin helppo eli leikkaus, sillä neidin tuntien hän olisi ehtinyt pyöriä mahassa vielä vaikka mihin asentoihin tuona viimeisenä odotusaikana. Ja niinhän kävikin. Leikkauspäivänä hän oli taas enemmän poikittain kuin pystysuunnassa.

Maanantaina Venla-neiti siis saapui maailmaan. Alussa hänellä oli hieman vaikeuksia hengityksen kanssa, ja siksi hän pääsi varmuuden vuoksi tarkkailuun ja hoitoon lastenklinikalle, joka oli samassa rakennuksessa. Siellä hänelle annettiin ensimmäisten muutamien tuntien ajan apuja hengittämiseen sekä neljän päivän antibioottihoito. Antibioottitiputusta seurasi vielä muutamien päivien tarkkailujakso, joten kotiin Venlan saimme reilu viikko sitten. Taas jälleen kerran kiittelimme saksalaista tarkkaa ja huolehtivaista sairaanhoitoa, niin hyvää hoitoa tyttäremme sai.

Minun majoitukseni oli yksityishuoneessa, joka maksoi 43€/vuorokausi. Siellä me vanhemmat vietimme ne ajat päivästä, kun emme olleet hoitamassa ja syöttämässä Venlaa lastenklinikalla.

Näkymä kotikonnuille Taunuksen rinteelle huoneen ikkunasta. 

Jos sairaalassa saatu hoito olikin loistavaa, niin ruokahuollosta ei voi kyllä kehuja antaa. Viimeisenä sairaalapäivänäni vihdoin sain gluteenitonta ruokaa, vaikka olin asiasta tiedottanut moneen otteeseen ennen sairaalaan menoa ja sairaalassa olon aikana. Gluteenittoman sijaan sain kyllä glutamaatitonta ruokaa...Onneksi mies kokkasi kotona aina iltaisin minulle seuraavan päivän ateriat ja toi ne sairaalan aamupalahuoneen jääkaappiin. Mies sitten nautti tuon glutamaatittoman ateriani päivän aikana. Sairaalan eväät olivat myös varsin kevyet runsasta aamupalabuffetia lukuunottamatta: klo 12 lounas, joka oli hyvin pelkistetty ja klo 17 Abendbrot, joka oli usein kaksi leipäpalaa, voita ja kahvi. Tällä olisi ollut tarkoitus selvitä seuraavaan aamuun asti. Käytävillä näkyikin usein potilaiden vierailijoita isoine eväskoreineen.

Sairaalassa Venlalle tehtiin kaksi ensimmäistä U-tarkastusta. Näitä U-tarkastuksia on ensimmäisen vuoden aikana kuusi yhteensä, ja ne tekee aina lastenlääkäri. Ensimmäisissä tarkastuksissa muun muassa ultrattiin lonkat, tehtiin sisätautien verikoe, kuulotesti ja annettiin K-vitamiinipistos. Seuraava katsastus meillä on ensi viikon perjantaina valitsemamme lastenlääkärin luona Bad Homburgissa.

Lapsen rekisteröinti paikalliseen systeemiin ja syntymätodistuksen hankkiminen järjestyi helposti sairaalan kautta. Olin tilannut hyvissä ajoin jo Suomen maistraatista vihkitodistuksemme saksankielisen version, mikä tarvittiin rekisteröitymistä varten. Kansainvälisen syntymätodistuksen sekä syntymätodistukset lapsilisää ja vanhempainrahaa varten saimme suoraan kotiin toimitettuina. Eilen kävimme autoajelulla Darmstadtissa - noin 40 kilometriä meiltä - todistuttamassa syntymätodistuksen aidoksi eli hakemassa apostillen, jotta saamme Venlan Suomen rekistereihin myös ja hänelle sosiaaliturvatunnuksen. Nämä tarvitaan, että saadaan hänelle Suomen passi. Saksan kansalaisuuttahan Venla ei saa, sillä siihen vaaditaan, että olisimme asuneet täällä kahdeksan vuotta. Suomen passi meidän pitää hakea joko Berliinistä tai Luxembourgista suurlähetystöstä. Tätä matkaa jo suunnitellaan!

Venlalla on nyt myös veronumero, joka pitää olla jokaisella täällä asuvalla, myös vauvoilla. Verotoimiston mies ei meinannut housuissaan pysyä, kun Venla hänet hurmasi söpöydellään. Pian pitäisi myös tulla paikallinen Kela-kortti kotiin, sillä hänet on nyt rekisteröity miehen sosiaaliturvaan, joka kattaa siis koko perheen. Kaupunkilaiseksi rekisteröitymiseen ei tarvittu erillisiä lomakkeita, vaan syntymätodistus ja henkilötiedot siirtyivät kaupungin rekisteriin sähköisesti - ihme!

Nimivalintaan olemme tyytyväisiä, sillä paikalliset tuntuvat osaavan lausua ja kirjoittaa Venla-nimen ilman mitään vaikeuksia. Tätähän me halusimme. Löysimme siis perisuomalaisen nimen, joka on myös helppo muita kieliä puhuville. Vaikeinta kai itsellemme ja lähipiirillemme on opetella nimen käyttö - Tuutikki ja Tuutsa kun olivat jo niin vakiintuneita nimiä tytölle!

Saksalaiset naapurimme olivat koristelleet ovemme paikallisen perinteisen tavan mukaisesti!

Tulin maailmaan!

Meidän Miss Frankfurt, Venla-neiti, syntyi maanantaina 25.8. Painoa on himpun alle kolme kiloa ja pituutta himpun alle 50cm. Hektiset päivät takana, kaikki väsyneitä, mutta onnellisia! 

Blogi saa jatkoa, kunhan tästä saadaan hommat pyörimään :) 

Yöttömät yöt

Neitokainen on kuitenkin päättänyt, että vaakataso on se paras asento hänelle. Vasen kylki on varattu pyllylle, oikea kylki päälle ja jossain näiden välissä sitten majailee loppuvartalo. Tämä on tarkoittanut hänen yksiönsä tarjoajalle (minulle) yöttömiä öitä kipuineen, sillä nukkuma-asentoja ei ole tarjolla. Kyljet varattu, selällään ei voi nukkua eikä myöskään mahallaan. Yöt menevät siis lähinnä kävellessä ja kelloa tuijotellessa. Olenkin monesti miettinyt niitä pitkäaikaissairaita, joilla on kroonisia kipuja, tai vanhuksia, joiden yöt ovat huonoja erilaisista syistä johtuen, ja kuinka he odottavat vain, että aamu alkaisi sarastaa ja yö olisi vihdoin ohi. 

Viime viikolla sain akupunktiota selkä- ja lonkkasärkyihin. Oli mukava pössis pari päivää ja kivut hävisivät väliaikaisesti. En ollut aiemmin koskaan saanut akupunktiota, ja tämä ensimmäinen kerta oli kyllä vakuuttava.

Tänään mennään taas kuuntelemaan Tuutsan sydänääniä sairaalalle. Eiköhän se h-hetkikin tässä lähesty nyt kun 37 viikkoa on jo reilusti täynnä. Aamu- ja yökampa on jo viritetty!

Tuskanhikeä

Monenlaista tuskanhikeä on ollut viime päivinä. Ei kuitenkaan onneksi mitään vakavaa, sillä lähinnä erilaisten lomakkeiden ja byrokratian sekä Tuutikin pyörähdysten aiheuttamaa.

Viime ultra kertoi, että Tuutikki on pyörähdellyt enemmän pystyasentoon kuin aiemmin sen sijaan, että makaisi täysin vaakatasossa. Mutta asento on edelleen huono, sillä nyt jalat ovat alhaalla ja pää ylhäällä. Vastarantainen mikä vastarantainen! Huomenna tehdään sairaalalla uusi kurkkaus, ja päätetään leikkausaika. Saas nähdä, josko hyvinkin pian saadaan neiti maailmaan. Painoa oli jo 2,8 kg, joten ihan hyvän kokoinen tyttö siellä kasvaa. Liikahdukset ja uusi asento aiheuttavat aikamoisia lonkka- ja selkäkipuja, ja sänkyyn on täytynyt tehdä tyynyistä melkoiset viritykset, että edes pari tuntia kerrallaan saisi nukuttua. Parasetamolia saa ottaa kipuihin, mutta se ei juurikaan auta. Paras apu on pieni köpöttely ja jalkojen sekä selän verryttely. Päivällä siis maistuu siesta!

Maha 12.8.2014

Toisenlaista tuskanhikeä ovat tuoneet lapsilisä- ja vanhempainrahahakemukset, jotka yritän saada täytettyä niin valmiiksi kuin mahdollista. Itse hakemuksenhan voi luonnollisesti laittaa vireille vasta lapsen syntymän jälkeen. Saksassa lapsilisä ensimmäisestä lapsesta on 184€. / kk. Tuo lomake oikeastaan oli vielä lyhyt sekä helppo täyttää, ja saksalaiset naapurit osasivat neuvoa muutaman termin kanssa. Mutta vanhempainrahahakemus, joka on 12-sivuinen, tuntuikin ylitsepääsemättömältä. Kielitaito sekä saksalaisen systeemin ymmärtäminen loppuivat kesken. Lisämutkia hakemuksen täyttämiseen tuo vielä se, että olen ollut syksyllä ja keväällä freelancerinä, mikä on aina erikoistapaus, on kyse sitten veroilmoituksesta tai sosiaaliturvasta.

Onneksi apu löytyi suomiverkoston avulla ja selvisi, että on olemassa yritys, joka täyttää lomakkeen puolestasi - tietysti maksua vastaan (elterngeld.net) - ja palvelua saa myös englanniksi! Käytännössä tämä toimi siis niin, että yrityksestä soitettiin, ja puolen tunnin puhelun aikana annoin tarvittavat tiedot, ja he täyttivät lomakkeen. Parin päivän päästä lomake saapui meille kotiin, ja siihen oli merkattu tarralapuin, mitkä tiedot meidän pitää täyttää Tuutikin syntymän jälkeen ja mitä liitteitä tarvitsemme. Uskon, että tämä oli ehdottomasti vajaan 100€:n laskun väärti! Vanhempainrahaa saa täällä minimissään 300€ ja maksimissaan 1800€ / kk tuloista riippuen, ja tuen kesto on maksimissaan 14 kuukautta.

Veroilmoituksen täyttämisessähän monet käyttävät joko yksityisiä (=todella kalliita, jopa 1500€ / pariskunta!) veroneuvojia tai yhdistyksiä, jotka ovat erikoistuneet veroilmoituksen täyttöön. Me tehtiin rohkeasti oma ilmoituksemme menestyksekkäästi - vain pienet mätkyt tulivat maksettavaksi. Muun muassa entisen Itä-Saksan jälleenrakennusveroa olimme maksaneet vuoden aikana liian vähän. Tuutikin syntymän jälkeen saamme verohelpotusta, sillä lapsiperheet saavat alemman veroprosentin.

Mitä kuuluu?

"Mitä kuuluu?", kysyi anestesialääkäri torstain tapaamisessa sairaalassa selvällä suomen kielellä. Keskustelu jatkui kyllä englanniksi, mutta selvisi, että kyseinen lääkäri oli ollut harjoittelussa Meilahden sairaalassa neljä kuukautta. Ylilääkäri taas vastaavasti kertoi olleensa lapsena Kyrönkoskella ja muisteli ihanaa suomalaista kesää, saunaa ja uimista. 

Sairaalatapaamisessa asetettiin takaraja leikkaukselle, joka on 2.9. Kahden viikon päästä arvioidaan kuitenkin Tuutsan asento vielä uudelleen ja tehdään tarkennus aikatauluun.

Nyt vain grillaillaan, chillaillaan ja kasvatellaan kurkkuja. Ruusuilla on menossa jo kolmas kukkimiskierros! Pikkuhiljaa pakkaillaan myös muuttolaatikoita, vaikka muutto uuteen kotiin Oberurselissa onkin vasta syyskuun lopussa. 

Nytkö?

Viime viikkoina tutuksi tulleet supistelut pahenivat, lisääntyivät ja tihenivät eilen illalla, joten sairaalareissuhan siitä tuli. Onpa nyt testattu, että illalla, kun ei ole liikennettä, ja normaalilla ajonopeudella eli 140-150 km/h, meiltä sairaalalle ajaa 14 minuuttia. 

Väärä hälytyshän se oli, onneksi. Tuutikin voimakkaat liikkeet saivat taas supistelut aikaiseksi. Lääkärit sanoivatkin, että on voimakastahtoinen ja itsepäinen tyttö - keneenkähän tullut....ei ainakaan äitiinsä, ehei.... - kun tahtoisi vain yrittää kääntymistä. Tuli mieleen myös Tuutikille valitsemamme varsinainen ja virallinen kutsumanimi ja sanonta "nomen est omen" eli "nimi on enne". Tuntuu muuten hassulta, että täällä niin monet tietävät nimen jo, mutta sukulaisista ja ystävistä ei kukaan! Täällä nimittäin paikalliset, ventovieraammatkin kysyvät vatsan nähdessään hyvin suoraan, onko lapsi tyttö vai poika ja mikä on nimi. Ehkä se johtuu siitä, että ultria on useasti ja sukupuoli selviää lähes pakostakin, ja se myös mieluusti kerrotaan, sekä siitä, että nimi annetaan heti syntymähetkellä eli on totuttu siihen, että sekä sukupuoli että nimi ovat jo tiedossa ennen syntymää.

Olen aiemminkin hämmästellen kirjoittanut siitä, miten täällä suhtaudutaan potilaisiin. Eilenkin illalla sairaalassa painotettiin sitä, että mikäli jatkossa tulee vastaavanlaista tai joitain erilaisia tuntemuksia tai joku asia yhtään mietityttää tai epäilyttää, niin sairaalaan voi mennä aina ja milloin vain tarkistettavaksi. Yhtään ei tarvitse epäröidä, voiko sinne mennä ja meneekö sinne ikään kuin turhaan. Muistan, että niin usein muutamallakin paikkakunnalla Suomessa minulle vastattiin ensiavusta, että "no ei tänne nyt ainakaan kannata tulla ellei ole pää kainalossa" tai "meillä on täällä niin täyttä, ettemme ota ketään", kun soitin kysyäkseni neuvoa vakaviin allergia- tai astmakohtauksiin. Ainahan sitten kuitenkin painelin apua saamaan, ja hyvää hoitoa onneksi sain. Täällä jaksaa kuitenkin aina vain hätkähdyttää tuo niin erilainen asennoituminen: "Tervetuloa, mikään vaiva ei ole liian pieni, hoidamme ja vastaamme kysymyksiisi, meillä ei ole kiirettä, olemme täällä sinua varten."

Tässä sitä nyt siis kotona - onneksi - edelleen pötkötellään ja yritetään pysyä viileinä helteistä huolimatta!

Mellakointia

Tuutikki on alkanut mellakoida mahassa. Neiti ilmeisesti yrittää kääntyä pystyasentoon tuosta vaakatasosta, mutta valitettavasti se ei ole nyt vain mahdollista istukan takia. Mellakointi mahassa on aikamoista välillä! Ja vatsan liikkeitä katsellessa - ja ne tuntiessa - melkein tulee merisairaaksi. Rajut käännähdysyritykset aiheuttavat supisteluja, ja tämän vuoksi päivät kuluvat joko sohvalla tai sängyssä lepäillen. Lääkärissä käydään ctg:ssä eli supistusten ja sydänäänten mittauksessa sekä ultrassa kerran viikossa. Lääkärin toive on, että Tuutsa jaksaisi vielä mahassa kasvaa ainakin kolmisen viikkoa, vaikka hän jo kaksikiloisena onkin tavallaan valmis tähän maailmaan. Jokainen viikko ja päivä kuitenkin tuo lisää vahvuutta neitiin.

Tämä viikko onkin varsinaista lääkäristä toiseen juoksemista: hemolääkäri maanantaina, keuhkolääkäri tiistaina, ctg ja ultra keskiviikkona - torstai vapaapäivä! - ja kilpirauhastsekkaus perjantaina! Lisäksi pitää hakea uusi lähete hemolääkärille. Opin tällä viikolla, että lähetteet ovat voimassa vain kolme kuukautta, ja sen jälkeen lähettävän lääkärin pitää kirjoittaa uusi lähete. Onneksi mies on nyt työreissunsa tältä erää reissannut ja pystyy toimimaan hovikuljettajana.

Helteet ovat myös koetelleet. Viikonloppuna oli hurjat +36 astetta varjossa ja kroppa kiehui! Tänään on ollut enää +29 ja samaa on luvattu loppuviikollekin. Kellarikerroksen asunto onneksi pysyy jotakuinkin viileänä ja tänään hankittiin tuuletin auttamaan nukkumista öisin. Pihalle ei juurikaan ole päivisin asiaa, ja alumiinikaihtimet pidetään tiukasti alhaalla. Ne ovatkin tosi tehokkaat!

Viime viikolla saimme Suomi-vieraita, kun kaksi ex-kollegaani oli Frankuissa lomailemassa ja he kävivät täällä meilläkin. Olipa hauskaa! Samalla juhlittiin lauantaina miehen synttäreitä (synttärijuhlinnan osa 6/7...) lohta savustaen ja Victoria sponge - kakkua nauttien.

Viikonloppuna meitä viihdytti takapihalla hiiri(vai rotta??)poikue. Kyllä ne olivat pieniä ja avuttomia, silmätkin vielä kiinni. Luonto kuitenkin ilmeisesti hoiti mahdollisen tulevan hiiri-/rottaongelman, sillä naapuruston kolmijalkakissa vieraili takapihallamme ja sen jälkeen ei poikasia enää ole näkynyt...

Pihalla viihtyvät myös nämä....

...mutta onneksi ne eivät ole vielä hoksanneet meidän tomaattiviljelmiämme!

Ilmoittautuminen sairaalaan

Sairaalaan ilmoittautuminen on nyt hoidettu. Nopea paperihomma. Toinen käynti tehdään heinäkuun lopussa, jolloin vielä ultrataan ja suunnitellaan leikkausta tarkemmin sekä sen ajoitusta. Sairaalan kätilö kertoi, että yleensä leikkaus tehdään kymmenen päivää laskettua aikaa aiemmin - saas nähdä, saako Tuutikki saman syntymäpäivän kuin yhdellä tädeistään on!

Esitimme toiveen perhehuoneesta, joka maksaa 60€/vuorokausi, ja tämä toive kirjattiin papereihin. Jos tilaa on, huone järjestyy, mutta sitä ei voi varata etukäteen. Joka tapauksessa tilaa synnyttäjille löytyy aina, pois ei käännytetä.

Kuva: klinikum.frankfurt.de

Sairaalareissulla tuli myös katsastettua auton parkkeerausmahdollisuudet. Ensimmäisen 12 tuntia auto saa olla erikseen merkatulla haikarapaikalla. Tämän jälkeen käytössä on sairaalan parkkihalli.

Hyvä ensivaikutelma sairaalasta piti vielä toisellakin käyntikerralla. Rakennus on osittain hyvinkin vanha, osittain uusittua, osittain täysin uutta. Piha-alueella on mahtavat kukkaistutukset ja viihtyisä puisto. Sisällä ja ulkona on siistiä, mutta jotenkin epälaitosmaista - eikä ole perinteistä suomalaista sairaalahajua - ja henkilökunta on ystävällistä eikä kiireen tuntua ole havaittavissa. Kiireettömyys ja inhimillisyys kuvaavatkin mielestäni ja kokemusteni mukaan ainakin sitä osaa terveydenhoitojärjestelmästä, minkä olen itse kohdannut ja mitä käyttänyt. Potilas kohdataan ihmisenä, ei vuoronumerona, ja vastaanotoilla on aina aikaa. Välillä tulee auttamatta mieleen 80-luvuilla Suomenkin tv:ssä esitetty Vuoristosairaala...

Juhlatunnelmissa

Lauantaina vietettiin tosiaan yhteissynttäreitämme 16 hengen voimin. Mukana kakuttelemassa oli suomalaisia ystäviämme täältä Frankfurtin alueelta sekä saksalaiset naapurimme. 

Mies teki mansikkakakun

ja minä vadelmamousseleivoksia

Tuutikista ei ollut tällä kertaa apuja leipomispuuhissa.

Huomattiin, että mansikka-aika alkaa täällä olla jo ohi, sillä miehen piti käydä neljässä eri kaupassa ennen kuin mansikoita löytyi! Pelloilla ei ole enää itsepoimintaa ollut pariin viikkoon eikä teiden varsilla myyntikojuja. Kirsikkasesonki sen sijaan on parhaillaan menossa. Saksalaiset tuntuvat kirsikoista tykkäävän, ja kirsikkaa on paljon kakuissa, jugurteissa, jäätelöissä ja muissa herkuissa lisukkeena.

Kahvipannu on ollut meillä muutenkin viimeaikoina kuumana usein - mikä sen mukavampaa! Tiina-ystävän kanssa tapaamme aamupala- tai lounastreffeillä melko säännöllisesti, Weinheimissa asuva suomalais-argentinalaispoika Tuomas (9kk) oli vanhempineen kylässä viikko sitten - aikamoinen hurmuripoika muuten! - ja Tuutikin pikkuserkku, joka asuu Frankfurtissa, tuli meitä tapaamaan keskiviikkona. 

Tänään Tuutsa sai lahjaksi ensimmäiset lenkkarinsa:

Puolet elopainosta saavutettu

Eilen oltiin taas ultrassa. Tämä kuva otettiin sillä sekunnilla, kun Tuutikki otti käden pois kasvojensa edestä. Onneksi oli nopea liipasinsormi lääkärillä, kun kuvan sai otettua.

Tuutsa painaa nyt 1,5 kg. Nopea on kasvuvauhti, ja sen kyllä huomaa mahan kasvamisena - ja kyllähän se alkaa jo nivusten kohdalla painaakin. Kohta tarvitaan varmaan jonkinlainen kantoteline mahalle. Miehellä on kyllä kaikenlaisia visioita erilaisista kantoremmeistä ja liimapuulevystä tehdyistä virityksistä... Ihan käyrien mukaan ovat kaikki Tuutikin mitat, joten voimme olla tyytyväisiä. Keisarinleikkausaikaa jo vähän taas suunniteltiin, mutta lopullisen päätöksen tekevät synnytyssairaalan lääkärit. Tästä eteenpäin tapaamme oman lääkärimme joka toinen viikko, ja ensi viikolla olisi tarkoitus mennä rekisteröitymään valitsemaamme sairaalaan eli Höchstiin Frankfurtiin.

Oma vointini on ollut kaikkinensa hyvä, vaikka pulssi onkin aika kova ja välillä kiristää ja puristaa ja pyörryttää. Etenkin hyvät yöunet takaavat hyvän seuraavan päivän. Hemoglobiini on saatu nyt hyvään tasapainoon ja muutkin veriarvot ovat kohdillaan. Istukkaongelman takia en saa riehua, joten päivät vierähtävät kotiterassilla lämmöstä nauttien ja illalla sohvalla jalkapalloa seuraten. Ystävät ovat viihdyttäneet kahvi- ja lounasseuralla, ja pian tulee lisää viihdytysjoukkoja Suomesta asti!

Saksalaisen iltapäivälehden välissä tullut taulukko, johon voi merkitä otteluiden tulokset :)

Nyt on ollut aikaa lukea! Sophie Kinsellan Wedding Nightia ja Katie Fforden hömppäkirjoja olen ahminut - mies on niitä kassikaupalla Englannista tuonut työreissuiltaan. Asiapitoisempaan kirjallisuuteen kuuluvat Anna Rotkirchin Yhdessä - Lapsen kasvatus ei ole yksilölaji sekä siinä rinnalla hyvin Rotkirchin kirjaa täydentävänä Anu Warinowskin väitöskirja Maailmalle yhtenä, takaisin toisena, joka on tutkimus suomalaisten expaattilasten ja -perheiden elämästä maailmalla ja etenkin paluusta Suomeen. Rotkirchin kirja on mielestäni parasta vanhemmuusvalmennusta! Armollinen, vapauttava ja rohkaiseva. Vanhempia ei syyllistetä eikä luoda paineita sen suhteen, mikä on 'oikea' tapa toimia lapsen kanssa ja vanhempana. Tällaisia kirjoja tarvittaisiin enemmän, sillä niin usein vanhemmat, etenkin äidit, tuntuvat luovan paineita itselleen ja toisilleen kasvattajina. Kirjan takakannessa kysytäänkin "Miksi suomalaiset äidit ovat usein niin väsyneitä ja epätoivoisia?"

Viikonloppuna juhlitaan - ilmeisesti yli 30 asteen lämmössä - yhteisiä syntymäpäiviämme. Tuutikin poikaystävä, yläkerran 6-viikkoinen "moppitukka" Kai, sekä 14 muuta vierasta on kutsuttu nauttimaan kuohuvaa ja Juhla Mokkaa. Kakku haetaan lähileipomosta ja jotain pientä ehkä itsekin leivotaan. Kotivinkissä oli hurmaava vadelmamoussekakun ohje!

Isän puheenvuoro

Ensinnäkin onnittelut yli yhden kilon elopainoon pääsemisestä, tuo maaginen raja ylittyi jo muutama viikko sitten ja on ollut meille vanhemmille huojentavaa, sillä vaikka syntymä nyt jostain syystä jo tapahtuisi, on selviytyminen jo erittäin todennäköistä. Pitääköhän sitä olla vähän iäkkäämpänä vanhemmaksi ryhtyvä, vai insinööri, että asioita näin ajattelee, vai molempia?

Onnittelut myöskin uudesta lempinimestä, tai no onhan sinua ”Tuutikiksi”, tai kavereiden kesken ”Tuutsaksi” kutsuttu jo jonkin aikaa - äläkä huoli, oikean nimen saat sitten aikanaan. Alkuaikoina tottelit työnimeä ”mato”, joka oli ulkomuotosi perusteella aika kuvaava.  Noina alkuaikoina olit molemmille vanhemmillesi jollain tavoin yhtä kaukainen eikä kumpikaan oikeastaan olemassa olostasi ollut sen koommin tietoinen, mitä nyt jotain ruoka- ja juoma-aineita piti jättää valikoimasta pois. Tänä päivänä olet äidillesi varsin konkreettinen ja heiluttelet tahtipuikkoa sen suhteen, että milloin mitäkin tehdään. Jos neidillä sattuu olemaan Tai-ji, tai kick boxing tunti menossa, ei äidilläsi ole toivoakaan nukkumisesta, ja välillä päättäväiset liikkeesi tuovat kyyneleet äitisi silmäkulmiin. Vähän hellempi voisit olla, vaikka ehkä vähän ahdasta alkaa sinullakin olemaan. Olet myöskin muovannut hoikkaan äitiisi melkoisen lisärakennuksen, joka ei ole pelkästään huono asia, sillä tuo mahan kohdalla oleva uloke toimii näppäränä tasanteena ja alustana lautaselle, kirjalle, tabletille, jne. Tosin tässäkin asiassa sinulla on viimeinen sana, ja protestoit melkoisilla liikkeillä tavaroita, jotka vähääkään vaikuttavat elintilaasi, kuten painavat kirjat, jos niitä pitää pystyssä mahan päällä.

Olet jo ehtinyt myös muuttaa aktiivisen ja menevän äitisi melkoiseksi sohvaperunaksi, painat häntä sieltä täältä tehden pikku hommistakin melkoisia ponnistuksia. Aikaisemmat pitkät kävelylenkit ovat jääneet ja nykyisin kahden lähikorttelin kiertäminen on ponnistus, joka onnistuu vain, jos takana on hyvin nukuttu yö, jolloin on aidosti saanut levätä.

Tuntuu että näihin aikoihin isä jää hetkeksi vähän sivuraiteelle uuden perheenjäsenen kehityksestä, äidillesi olet niin konkreettinen, liikkeinesi, hikkasi kanssa ja muutenkin koko ajan läsnä ja tietoisuudessa, isänä elän kanssasi niissä harvoissa hetkissä, jolloin potkurytmisi on niin säännöllinen, että sen mahan päältä ehdin ja voin tuntea. Saksalainen terveydenhoitojärjestelmä on kiitettävän aktiivinen tarkastusten suhteen, ja useamman kerran olen päässyt sinua ihailemaan ruudun välityksellä ja kuullut tohtorin kehuja siitä miten vilkasliikkeinen olet, mutta ei se koskaan yllä äitisi tuntemien liikkeidesi tuoman konkretian tasolle. Ultraäänissä olet muuten esiintynyt eduksesi, mutta valitettavasti olet ollut aika ujo esittelemään kasvojasi, toivottavasti sinulla ei ole niissä mitään salattavaa…

Nautihan viimeisistä viikoista siellä luonnon omassa uimalassa, pian me nähdään ja aloitetaan uuden opettelu yhdessä, kummallekohan meistä se on vaikeampaa? Se on varmaa, että molemmille meille tulee eloon ja oloon muutoksia!

Karkkipäivät sallittu!

Tämän viikon maanantaina oli sitten se toinen kierros sokerirasitustestiä. Ensin mitattiin lähtöarvot, sitten annettiin juotavaksi kotoisan makuista Mehukatti sekamehua pari lasillista (johon siis oli sekoitettu sitä glukoosiliuosta) ja uudet mittaukset tunnin ja kahden tunnin päästä nesteen juomisesta. Haastavinta tässä oli se, että 12 tuntiin ennen koetta ei saanut syödä mitään eikä juuri juodakaan. Tuntui myös siltä, että kehon palautuminen normaaliin neste- ja ruokatasapainoon vei melkein vuorokauden. Testin arvot olivat hyvät, joten saatoin huokaista helpotuksesta! Ei siis jatkotoimenpiteitä. Samalla käynnillä mitattiin myös supistukset - niitä ei ollut - ja kuunneltiin neidin sydänääniä. Tosin tuo jälkimmäinen osoittautui hieman haasteelliseksi tehtäväksi, kun hän päätti juosta kuuntelulaitetta karkuun, minkä kerkesi.

Ilmat ovat tällä viikolla olleet todella mukavat - toisin kuin kuulemma Suomessa, jossa on tainnut useammallakin paikkakunnalla tulla lunta! Meillä on ollut lämmintä edelleen, +20 - +25 astetta, mutta ihanan raikasta eikä lainkaan painostavan hiostavaa. Sen on huomannut myös omassa olossa, ja jalatkaan eivät ole turvonneet iltaisin. Siitepölyt tietysti pöllyävät edelleen aurinkoisilla säillä, mikä tekee omalta osaltaan olosta tukalan. Nenäkannu on kovassa käytössä sekä tarpeen tullen nenäsumute ja astmalääke.

Selkäkivut ovat onneksi loppuneet. Ne loppuivat kuin seinään sen jälkeen, kun Tuutikki päätti siirtää päätään kylkiluitteni välistä hieman alemmas kohti lonkkaa ja muutenkin muuttaa asentoaan. Pari yötä on siis saanut nukkua oikeinkin sikeästi ja ilman kipuja. Tällä viikolla on ollut muutenkin hyviä unia, sillä yläkerran kiljuva perhe on lomareissulla! Ihan on itselläkin lomafiilis.

Tänään oli tarkoitus lentää Nizzaan syntymäpäivien viettoon, mutta matkustamista lääkäri ei tällä hetkellä suositellut. Tietenkin jätimme siis matkan väliin, ehkäpä sitten ensi vuonna, kuka tietää. Toisaalta valasmaha alkaa olla jo sen kokoinen, että kotioloissa on ihan kiva möllötellä ja katsoa jalkapalloa telkusta. Tuutsan suosikkijoukkue on Hollanti. Niiden otteluiden jälkeen tyttöä ei tahdo saada rauhoittumaan millään yöunille.

Tuutikin tarvikkeiden hankinnassa olemme taas edistyneet pykälän, kun löysimme huuto.netistä Manduca-kantorepun käytettynä. Lisäksi tällä viikolla postissa tulivat vaunuihin tarvittavat adapterit, joilla auton turvaistuin saadaan kiinnitettyä vaunujen runkoon. Näin vaunuista saadaan vielä enemmän monikäyttöisemmät. Kyllä tässä nyt alkaa hyvin olla paketti todellakin kasassa ja suurimmat hankinnat tehtyinä.

Tänään meillä on Fronleichnam, kirkollinen pyhäpäivä. Kävimme pienellä kävelyllä omalla kylällämme, joka oli koristeltu juhannuskoivuin. Katolisella kirkolla oli meneillään puutarhajuhlat - olutta ja makkaraa perinteiseen saksalaiseen tapaan ja lapsille karuselli, askartelua sekä pelejä. 

Kaunista juhannusta kaikille!

Lääkärissä Mamin kanssa

Tänään meillä oli 28. viikon ultra ja Mamille tehtiin sokerirasitustesti. Hieman olivat arvot koholla, joten ensi viikolla sitten uusi, vähän tarkempi testi edessä ja katsotaan tilannetta uudestaan. Kyllä ne pitävät meistä täällä hyvää huolta!

Minä olin kasvanut taas hurjasti! Painan jo kilon verran ja porskutan menemään, minkä kerkiän. Oli kivaa, että pääsin taas kuvattavaksi ja näyttämään uusia liikkeitäni. Tutulle lääkäritädille en kasvojani tosin ole kuin vilauttanut - vain sivuprofiilia tai takaraivoa esitellyt - mutta eräälle toiselle lääkäritädille näytin kyllä ihan täyspotretin. Siitä kuvasta ne Mami ja Papi sitten ihmettelivät, että onko minulle tulossa isäni iso nenä ja äitini mutruhuulet. Elintila täällä yksiössä on vähän kutistunut kasvuni myötä, joten zumban olen joutunut vaihtamaan rauhallisempiin taiji-liikkeisiin. Tykkään maata poikittain täällä kämpässäni, leviääpä Mami sitten vähän sivusuuntaankin. Jostain syystä Mami tosin kuuluu valittelevan, että pääni painaa kylkeä ja kylkiluita...

Viikonloppuna me oltiin shoppailemassa. Mä sain hoitopöydän, hiusharjan, tuttipulloja ja niiden sterilointikoneen sekä kuumemittarin. Taisi ne lisäksi ostaa kaikenlaisia öljyjä ja talkkejakin. Ja kuulemma Bepanthenia mä tarvin kanssa. Papi tuijottaa eBaytä ihan silmät sumeina, josko sieltä löytyisi käytettynä mulle kantoreppu. 

Täällä on ollut viime päivinä tosi tosi kuuma, mutta hyvin me on selvitty! On nautittu aamujen ja iltojen raikkaista +27 lämpötiloista takapihan terassilla ja pysytelty sisätiloissa päiväsaikaan, kun lämmöt ovat nousseet kolmenkymmen ja neljänkymmen välille.

Papi lähti tänään taas Englannin-konttorille töihin muutamaksi päiväksi. Ikävähän sitä tulee, mutta kyllä se tuo Mamille aina hyviä Englannin-tuliaisia niiden entisestä kotimaasta :)

t. Tuutsa-Tuutikki-Tuuteri

Ps. Mamin oppilas kutoi mulle talvitamineita

Sekalaisten asioiden viikko

• kroatialainen siivooja vaihtui bosnialaiseen - samapa tuo, kunhan koti kiiltää!

• painajaisia joka toinen yö - kuuluu kuulemma tämänhetkiseen olotilaan

• yritettiin käydä katsomassa Lontoon National Theatre Live -esitystä Frankfurtin Cinestarissa, mutta väliajalla oli lähdettävä kotiin kylkiasentoon - selkä ei kestä enää pitkiä istumisia, vaikka mukana oli tyyny ja leffateatterin tuolit ovat todella mukavat 

• muutama lisälöytö sveitsinsuomalaisten Facebook-kirpparilta - hups... 4,5 kiloa vaatetta tulossa Ranskasta Sveitsin kautta tänne

• Tuutsan poikaystävä, Kai, on nähnyt jo päivänvalon - yläkerrasta kuuluu hurmaavaa lapsen itkua (vastapainona toisten naapureiden kiljumiselle!)

• jälleen pitkä viikonloppu edessä, sillä maanantai on pyhäpäivä - näitä on täällä Saksassa kyllä viimeaikoina riittänyt, ja vielä juhannuksena yksi edessä

• helteet kovenevat - luvassa +35 asteen lämpöjä! Täytyy muistaa nestetankkaus, sillä olen huomannut, että nestevajaus pääsee yllättämään epätavallisen nopeasti.

Äitiyspakkaus

Perjantaina posti-Pate toi reilun kymmenkiloisen paketin! Lähettäjä oli ihana ystävä Sveitsistä, joka kasasi meille äitiyspakkauksen Tuutikin alkutaivalta varten. Ja lisää on kuulemma tulossa! Muun muassa tällaisia ihanuuksia paketti sisälsi: 

Tässä sitä nyt ollaan pää pyörällä näiden suloisten vaatteiden kanssa - miten pieni sitä ihminen voikaan olla, kun vaatteet ovat niin minimaalisia!

Yövalvomisia

Klo 2.32 

Ensimmäinen varikkopysähdys (=vessa).

Klo 3.43

NÄLKÄ! Maha kurnii. Yritän olla huomioimatta sen, sulkea silmät ja jatkaa jo kerran keskeytyneitä unia. Silmät suljettuina käyn mielessäni läpi jääkaapin sisältöä. Tekee mieli kaikkea.

Klo 3.48

Jääkaapilla. Skannaan kaapin sisällön: vadelmakakkua, jugurttia, leipää, vadelmakakkua, juustoa, vadelmakakkua. Järki sanoo kuitenkin, että on syytä jättää vadelmakakku väliin ja ottaa mieluummin pari paahtoleipää ja tuoremehua.

Klo 4.34

Toinen varikkopysähdys (=vessa). Matkalla takaisin makuuhuoneeseen nenästä alkaa tulla verta. Takaisin vessaan. Kylmä, koho, kompressi? Ei, mitäs siellä partiossa opetettiinkaan nenäverenvuodon tyrehdyttämisestä?

Klo 4.45

Takaisin vuoteeseen. Uni ei tule, mutta ilmeisesti nukahdan, koska...

Klo 6.10

Naapurin lapset herättävät kiljumisellaan.


Kyllä nämä yövalvomiset alkavat jo paljon, paljon ennen lapsen syntymää. Ehkä tämä on luonnon - ja naapureiden - tapa valmistaa tulevaan?

10 viikkoa!!!

Kätilö kävi tänään laittamassa teipit selkääni, jotta etenkin yölliset selkäkivut helpottuisivat. Oikein sai valita teipin värin - pinkkiä tietenkin. Jos teipit tuntuvat auttavan, viikon päästä laitetaan uudet teipit näiden vanhojen tilalle. 

Samalla katsastettiin Tuutikin tämänhetkinen tilanne, ja kätilö totesi, että voi hyvinkin olla, että jo 10 - 11 viikon päästä Tuutsa näkee päivänvalon. Oikein hätkähdin, että 10 viikkoako tässä enää mahdollisesti pallomahaa kasvatetaan?! Tuttipullot valitsematta! Tutit hankkimatta! Kaikki kesken! Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että päädytään tekemään keisarinleikkaus istukan väärästä sijainnista johtuen. Leikkauksen ajankohta olisi siis noin elokuun puolivälissä. Mutta tilannetta seurataan tietenkin tarkkaan, ja seuraava ultra 10.6. kertoo taas lisää tilanteen kehittymisestä. 

Hidas elämä hidastuu nyt entisestään. Kätilö käski nauttimaan tästä lepoajasta, katsomaan paljon leffoja ja lukemaan kirjoja, sillä nyt on mahdollisuus nähdä elokuvat alusta loppuun keskeytyksettä tai lukea kirjoista enemmän kuin muutama lause kerrallaan. Pian ei tähän aikaa olisi. Onneksi odottamassa onkin useampi uusi dvd, mm. Saving Mr. Banks. Ja ainahan voi ottaa kertauksena kevyen yhdeksäntuntisen Sissi-elokuvien tai Skärgårdsdoktornin parissa. Saksan tv-tarjonta on varsin onnetonta, mutta nyt vielä tietenkin voi seurata jääkiekon MM-kisoja sekä kesäkuun puolella sitten jalkapallokisoja Brasiliasta. Ehkäpä keskeneräinen ristipistokin valmistuu pian.

Kasvamme

Tänään kävimme 25. viikon ultrassa. Tuutsalla menee vahvasti. Tyttö kasvaa käyrien mukaisesti, painoa on tällä hetkellä noin 600g. Varovainen ennuste syntymäpainostakin saatiin - paino tulee olemaan todennäköisesti vähän reilu kolme kiloa. Tarkalleen tietysti tässä vaiheessa lääkäri ei vielä osannut sanoa, mutta vähän suuntaviitoitusta siihen, onko Tuutikki tuhti emäntä vai siro sirpakka. Ultrakuvan mukaan notkeutta Tuutsalla riittää (kuten isällään, joka pystyy tekemään spagaatin...)!

Viime päivinä olen iloinnut siitä, että Tuutikki on vilkas päivisin ja rauhallisempi öisin. Olisipa tämä pysyvä olotila ja Tuutsan rytmi syntymän jälkeenkin, mutta taitaa olla toiveajattelua.... Välillä, jos masussa on kovinkin hiljaista (harvoin, mutta joskus), olen huomannut, että musiikki pistää Tuutikin liikkeelle. Etenkin Britannian vuoden 2012 X-Factorissa kilpailleella Ella Hendersonilla on tapana saada tyttö tanssimaan.

Maha alkaa olla jo jonkinmoinen, kuten kuvasta näkyy!

Viime viikonloppuna saimme vieraaksi Maija-tädin ja Ossi-sedän, jotka kävivät nyt ensimmäistä kertaa täällä Oberurselissa. Lauantaina ajelimme Rein-joen rantoja linnoja bongaillen ja mahtavasta kesäsäästä nauttien. Vierailimme Stolzenfelsin linnassa Koblenzissa. (http://www.schloss-stolzenfels.de/)

Lisäksi teimme paikallisella kirpparilla hieman löytöjä...

...ja löysimme eBaystä auton turvaistuimen ja telakan, johon istuin kiinnitetään.

Arki helpottuu

Muutto maasta toiseen on teoriassa hyvin yksinkertaista: tavarat kasaan ja muuttofirman kyytiin, asunnon siivous, lento kohdemaahan, tavaroiden vastaanotto ja asettautuminen kodiksi. Käytännössä muutot ovat paljon monimutkaisempia. Uusi kulttuuri, uudet tavat, ehkä uusi kieli, uudet ihmiset ja maiden erilaiset käytännöt tuovat haasteita eteen lähes joka päivä. Itse olen huomannut, että menee noin vuosi ennen kuin omat arkirutiinit alkavat muodostua ja arki helpottua. Esimerkiksi kaupassa käynti ei enää ole seikkailu ihmemaahan, vaan jo kauppalistaa laatiessa tietää, mistä kaupasta saa mitäkin, mistä löytyy esimerkiksi gluteenitonta leipää, miltä lähikaupan hyllyltä ja millaiseen pakettiin pakattuna löytyy vaikkapa hiivaa ja mitä tuotteita uudesta kotimaasta tai -kaupungista ei vain kertakaikkiaan löydy. Nyt reilun 16 kuukautta täällä Saksassa asuttuamme tiedämme muun muassa, että Edeka-ketjun kaupasta saa suomalaisia mustikoita vastaavia kanadalaisia mustikoita - Suomi-ystävän vihje! - ja että kermaviilin voi helposti korvata tuorejuustolla, mikäli mieli tekee "Mamman marjapiirakkaa". Parhaat ja tuoreimmat vihannekset taas löytyvät Lidlistä tai Aldista, kun ostokset hoitaa heti aamusta. Paikallinen expaattiyhteisö ja esimerkiksi Facebookin expaattiryhmät ovat arvokas tuki ja apu arjessa. Toki paikallisetkin auttavat - ainakin meidän ihanat naapurit - mutta joskus on helpompi kysyä jotain asiaa toiselta suomalaiselta, sillä hän yleensä tietää heti, mitä tarkoitan. Yksin ei ole tarvinut pulmien kohdatessa vielä koskaan olla.

Arkea helpottaa meillä tulevaisuudessa myös palkkaamamme kotiapu. Täällä on yleistä, että kotona käy siivooja, joka tarvittaessa auttaa muissakin kodin puuhissa. Halpaa työvoimaa kun on tarjolla paljon. Meille siis tulee kaksi kertaa kuukaudessa neljän tunnin ajaksi Biljana auttamaan lähinnä siivouksessa, sillä mahan kasvun tuomat selkäsäryt estävät moppaukset ja imuroinnit. Mies taas on tyytyväinen, ettei pitkien työpäivien ja työreissujen jälkeen tarvitse ryhtyä siivoamaan. Biljanan löysimme paikallisten suomalaisten suosittelemana.

Monet Suomessa ovat olleet huolissaan siitä, miten selviämme arjesta Tuutikin synnyttyä, kun suku ja monet ystävät asuvat Suomessa ja miehellä on varmasti jatkossakin jonkin verran työmatkoja. Itse olen luottavainen, että selviämme kyllä. Vaikka asuisimme Suomessa, tilanne olisi oikeastaan ihan samanlainen. En usko, että sukumme asuisi naapurissamme tai että työmatkat vähenisivät - pitenisivät ehkä, koska lentomatkustamiseen kuluisi enemmän aikaa. Ehkä en osaa ennakoida kaikkia niitä tilanteita, missä lisäkädet olisivat avuksi, mutta toisaalta mielestäni tällaista ei kannata etukäteen murehtiakaan. Otetaan asia kerrallaan ja tilanteet sellaisina kuin ne eteen tulevat. Mietitään ratkaisuja ongelmiin, kun ja jos on minäkin hetkenä tarve. Tukena ja esimerkkinä meille täällä on lukuisia suomalaisia pienten lasten äitejä ja isiä, joilla perhetilanne on kutakuinkin samanlainen kuin meillä. Apua saa aina.

Tschüss, Dozent Ivanov - Hallo! jumppapallo

Eilen oli viimeiset pianotuntini ja aika siis sanoa Dozent Ivanoville 'Auf Wiedersehen!'. Haikeaahan se oli, sillä tunnit ovat olleet kertakaikkisen loistavia. Toivottavasti monet saavat Ivanovin vielä opettajakseen. Tuutikki oli innoissaan koko pianotunnin ajan ja toimi rytmiryhmänä mahassa hyppien ja pomppien. Saas nähdä, kasvaako hänestä Robbie Williams -fani, sillä hänen 'Angels'-kappalettaan Tuutikki on saanut nyt viime aikoina kuulla harjoiteltavan. Jatkuvana haaveenani on saada akustinen piano, mutta tällä hetkellä täytyy tyytyä digi-Roltsu-Rolandiin. Ja parempihan se on kuin ei mitään!

Kirjoittelen tätä tekstiä jumppapallon päällä istuen. Oiva apu kipeään häntäluuhun ja etuosan kiristyksiin! Tasapainoa piti aluksi hakea muutama tovi, mutta nythän tämä jo sujuu. Tarrapohjatossut pitävät jalat hyvin paikoillaan. Aluksi pelotti, että poksahtaako pallo, mutta ainakin ohjeiden mukaan vielä reilu 50 kiloa on kasvunvaraa, kun maksimipaino pallon päällä istumiseen on 120 kg. Mitenkähän nuo ristipistot mahtavat tämän päällä onnistua...? Meneillään on pitkään kestänyt projekti, jonka yritän saada valmiiksi ennen Tuutikin tuloa. 

Kotimaisemia Chesterin-ajaltamme