Isän puheenvuoro

Ensinnäkin onnittelut yli yhden kilon elopainoon pääsemisestä, tuo maaginen raja ylittyi jo muutama viikko sitten ja on ollut meille vanhemmille huojentavaa, sillä vaikka syntymä nyt jostain syystä jo tapahtuisi, on selviytyminen jo erittäin todennäköistä. Pitääköhän sitä olla vähän iäkkäämpänä vanhemmaksi ryhtyvä, vai insinööri, että asioita näin ajattelee, vai molempia?

Onnittelut myöskin uudesta lempinimestä, tai no onhan sinua ”Tuutikiksi”, tai kavereiden kesken ”Tuutsaksi” kutsuttu jo jonkin aikaa - äläkä huoli, oikean nimen saat sitten aikanaan. Alkuaikoina tottelit työnimeä ”mato”, joka oli ulkomuotosi perusteella aika kuvaava.  Noina alkuaikoina olit molemmille vanhemmillesi jollain tavoin yhtä kaukainen eikä kumpikaan oikeastaan olemassa olostasi ollut sen koommin tietoinen, mitä nyt jotain ruoka- ja juoma-aineita piti jättää valikoimasta pois. Tänä päivänä olet äidillesi varsin konkreettinen ja heiluttelet tahtipuikkoa sen suhteen, että milloin mitäkin tehdään. Jos neidillä sattuu olemaan Tai-ji, tai kick boxing tunti menossa, ei äidilläsi ole toivoakaan nukkumisesta, ja välillä päättäväiset liikkeesi tuovat kyyneleet äitisi silmäkulmiin. Vähän hellempi voisit olla, vaikka ehkä vähän ahdasta alkaa sinullakin olemaan. Olet myöskin muovannut hoikkaan äitiisi melkoisen lisärakennuksen, joka ei ole pelkästään huono asia, sillä tuo mahan kohdalla oleva uloke toimii näppäränä tasanteena ja alustana lautaselle, kirjalle, tabletille, jne. Tosin tässäkin asiassa sinulla on viimeinen sana, ja protestoit melkoisilla liikkeillä tavaroita, jotka vähääkään vaikuttavat elintilaasi, kuten painavat kirjat, jos niitä pitää pystyssä mahan päällä.

Olet jo ehtinyt myös muuttaa aktiivisen ja menevän äitisi melkoiseksi sohvaperunaksi, painat häntä sieltä täältä tehden pikku hommistakin melkoisia ponnistuksia. Aikaisemmat pitkät kävelylenkit ovat jääneet ja nykyisin kahden lähikorttelin kiertäminen on ponnistus, joka onnistuu vain, jos takana on hyvin nukuttu yö, jolloin on aidosti saanut levätä.

Tuntuu että näihin aikoihin isä jää hetkeksi vähän sivuraiteelle uuden perheenjäsenen kehityksestä, äidillesi olet niin konkreettinen, liikkeinesi, hikkasi kanssa ja muutenkin koko ajan läsnä ja tietoisuudessa, isänä elän kanssasi niissä harvoissa hetkissä, jolloin potkurytmisi on niin säännöllinen, että sen mahan päältä ehdin ja voin tuntea. Saksalainen terveydenhoitojärjestelmä on kiitettävän aktiivinen tarkastusten suhteen, ja useamman kerran olen päässyt sinua ihailemaan ruudun välityksellä ja kuullut tohtorin kehuja siitä miten vilkasliikkeinen olet, mutta ei se koskaan yllä äitisi tuntemien liikkeidesi tuoman konkretian tasolle. Ultraäänissä olet muuten esiintynyt eduksesi, mutta valitettavasti olet ollut aika ujo esittelemään kasvojasi, toivottavasti sinulla ei ole niissä mitään salattavaa…

Nautihan viimeisistä viikoista siellä luonnon omassa uimalassa, pian me nähdään ja aloitetaan uuden opettelu yhdessä, kummallekohan meistä se on vaikeampaa? Se on varmaa, että molemmille meille tulee eloon ja oloon muutoksia!