Uusia taitoja....ja mitä niistä seuraakaan!

Italian-reissullamme huhtikuussa Venla oppi siis istumaan ilman tukea, ja tätä taitoa on harrastettu kovasti sen jälkeen. Tässä helatorstaipyhien aikana otettiin seuraava askel: seisominen tuen kanssa. Jalat pökittävät niin tikkusuorina, kun hän katselee ikkunasta ulos, josko näkyisi lintuja tai takapihalla vierailevaa kurrea.

Istumistaito ja muutenkin liikkeessä oleminen ovat Venlalla nyt niin pinnalla, että niitä pitää harjoittaa tietenkin myös öisin. Mahaltaan pöngätään ensin istumaan polvilleen ja siitä jalat suoraksi. Ongelma vain on se, että neiti ei ole vielä keksinyt, miten pääsee takaisin makuuasentoon. Saamme siis miehen kanssa nousta yöllä laittamaan Venlan takaisin pötkölleen, kun hän tuskistuneena itkee istuma-asennossa. Ja päiväunille hän ei malta millään rauhoittua. Tässä oli jo hyvä vaihe meneillään, kun hän alkoi nukkua hieman pidempiä päiväunia ja selkeästi yhdet unet aamupäivällä ja toiset iltapäivällä. Nyt hän väsyneenä ja silmät lähes jo ummessa vain pyörii kuin väkkärä sängyssään ja harjoittelee istumaan nousemista. Unista ei tietoakaan, vaikka selkesti hän niitä tarvitsisi.

Seisomisen oppiminen taas näkyy selkeästi siinä, että syöttötuolissa, rattaissa tai muussa vastaavissa paikoissa, missä olisi hyvä istua paikoillaan, ei enää olekaan kivaa. Eli kun pitäisi olla makuulla, on kivempi istua ja kun pitäisi istua, olisi kivempi seisoa! Saa nähdä, tuleeko meille konttausvaihetta lainkaan, vaan siirrytäänkö suoraan kävelyharjoituksiin.

Olemme lukeneet kahden hollantilaisen kehityspsykologin kirjoittamaa kirjaa "The Wonder Weeks", joka kertoo lapsen kehitysvaiheista ja -hyppäyksistä. Nyt eletään noin 39. viikon vaihetta, jolloin lapsi oppii taas uusia taitoja - ja minkä vuoksi unet häiriintyvät. Kirja on ollut aivan loistava apu siinä mielessä, että on helpompi ymmärtää, mitä lapsen mielessä ja aivoissa tapahtuu! Miehen kollega kertoi meille tästä kirjasta, ja hänelle tätä suosittelivat hänen hollantilaiset kollegansa. Tuntuu, että kaikki vannovat tämän kirjan nimeen! Niin minäkin!

Uusi juttu on myös eläinten havaitseminen ja niistä innostuminen! Neiti suorastaan tärisee innostuksesta ja hihkuu, kun näkee koiria tai kissoja. Eräs koira tosin paikallisen kahvilan terassilla pakeni pöydän alle, kun näki Venlan innostuksen. Heiluvat kädet ja jalat taisivat olla liikaa koiraparalle. Sunnuntaina kävimme meidän lähieläintarhassa, Opel-Zoossa. Siellä on alue, jonne pääsee ilmaiseksi katsomaan muun muassa kameleita, elefantteja, kirahveja, antilooppeja ja vuohia. Paikoillaan seisovat, isoimmat eläimet eivät niin Venlaa kiinnostaneet, mutta juoksentelevat vuohet ja uteliaat kamelit olivat hauskoja.

Näitä kaikkia uusia opittuja taitoja päästiin näyttämään nyt olleena pitkänä viikonloppuna myös mummolle, ukille ja kahdelle isotädille, jotka olivat täällä kesätuulia haistelemassa. Täällä mittari ehti kavuta jo +29 asteeseen parhaimmillaan, mutta viime päivinä on pysytty maltillisemmissa +20 asteen lukemissa. Seuraavaksi saammekin tänne jo huomenna Venlan tädin meitä ilahduttamaan muutamaksi päiväksi.

Askarteluprojekti

Aiemmin olen tainnut mainita siitä, miten ystävällisiä kaikenikäiset saksalaiset (tai ainakin oberilaiset) ovat lapsia kohtaan. Heille hymyillään, heitä silitetään, sanotaan "so süss!" (miten suloinen!), vanhemmilta kysellään lapsen ikää, nimeä, nukkuuko yöt, onko kiltti. Venlasta usein kuulee sanottavan tuon 'so süss' -lausahduksen lisäksi 'sie ist so freundlich!' - 'hän on niin lempeä (ystävällinen)!', kun Venla väläyttää tuttuun tapaansa herttaisen hymynsä.

Ystävällisyydellä on kuitenkin rajansa. Taas jälleen, kun olimme kaupungilla kävelyllä, saimme kuulla vähän väliä, että 'lapseltanne on sukka kateissa!' tai 'lapsellanne on hattu silmillä'. Näitä kommentteja saamme kävelyllämme noin viiden minuutin välein. Huomauttelijoina ovat sekä lapset että aikuiset, nuoret ja vanhat. No, sukka ei ole kateissa. Venla vain haluaa kulkea rattaissa vasen jalka paljaana jostain syystä eli ottaa itse sukan jalastaan pois, ja me laitamme sukan talteen taskuun tai laukkuun. Ja se hattu, johon kanssaeläjät haluavat niin innokkaina koskea....Venla haluaa nukkua rattaissa hattu silmillään. Yli-innokkaat mummot tai kaupan tätit nykivät hattua ylöspäin ja herättävät ja pelästyttävät autuaasti nukkuvan lapsen.

Näin ollen mietinkin, että jospa askartelisin rattaisiin kaksi kylttiä: 1) Ei, sukka ei ole kateissa, vaan laukussani. Hän haluaa ulkoilla yksisukkaisena. 2) Älä koske hattuun, vauvamme haluaa nukkua hattu silmillään.

Sukka-asian olemme tosin ratkaisseet tossuilla. Nyt jalka on jo niin iso, että pienimmät tossut ovat sopivan kokoiset, ja sukat pysyvät hyvin jalassa. Eikä lapsikaan tätä protestoi, koska kengät ovat uutuudenviehätyksessään niin hienot. Hattuasiaa täytyy vielä työstää. Ehkä kesähatut eivät mene niin hyvin silmille kuin pipot ja asia ratkeaa itsestään?

Huvittavaa tässä koko jutussa on mielestäni se, että paikalliset "alkuasukkaat" kulkevat kesät talvet ilman minkäänlaisia hanskoja. Niitä ei ole niin lapsilla kuin aikuisillakaan. Talven kylmillä keleillä näkee lähes paleltuneita käsiä. Enhän minäkään huomauttele hanskojen puuttumisesta! Tai siitä, että samat "alkuasukkaat" käyttävät untuvatakkia +20 asteen kesäkelillä!