Koulutielle

Tänään pääsimme aloittamaan Frankfurtin Suomi-koulun Kirppu-ryhmässä. Ryhmä aloitti jo viime viikolla, mutta flunssan takia emme päässeet osallistumaan. Seitsemän lapsen ja vanhemman voimin tapaamme kerran viikossa 45 minuutin ajan, laulamme suomalaisia lastenlauluja, opettelemme loruja ja leikimme. Nuorin kirppulainen on kuuden kuukauden ikäinen ja vanhin reilun kaksi vuotta. Tästä se koulutie alkaa :)

Venla oli hieman ihmeissään, että mihin hänet nyt on viety, ja keskittyi enemmänkin luokkahuoneen tuolien ruuveihin, kävelyharjoituksiin ja vieruskaverin tossuihin. 

Kuumetta ja matkakuumetta

Syysflunssa iski meidän talouteen jo reilut kaksi viikkoa sitten eikä vieläkään olla ihan täysin kunnossa. Iskä ja bebe hoitivat yhden viikonlopun verran toisiaan, kun mamma oli hummailemassa (flunssaisena) Roomassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun iskä oli yksin pidemmän aikaa tytsyn kanssa. Hyvin oli mennyt taudeista huolimatta. Tosin jossain vaiheessa taisin saada Italiaan soiton, että hermo on vähän kireällä ja pakkanen tyhjennetty laskiaispullista :) No, johan ne olikin sieltä aika syödä pois. Kohtahan on jo seuraavien aika. Hyvää teki tuo viikonloppu kaikille. Mies pääsi kurkistamaan kotiäidin arkeen, ja itse sain kaksi vapaata kättä, juoda kahvia rauhassa, käydä vessassa rauhassa ja pitää huolta vain käsilaukustani. Todellista aivolepoa. Mutta kivaakin kivempaa oli sitten palata kotiin Pinokkio-tuliaisten kanssa!

Paavia kuuntelemassa Vatikaanissa

Kun maanantaina tulin Roomasta, niin jo perjantaina lähdimme koko porukka lentäen Birminghamiin, josta jatkoimme autolla Chesteriin eli vanhoille kotikonnuillemme. Tunnin ja vartin mittainen lento meni neidolta hyvin: 50 minuuttia unta, pieni oksennus ja yksi vaipanvaihto. Kaikki matkatavaratkin saapuivat perille, vaikka rattaita jouduimme hieman metsästämään Birminghamin kentällä. Lopulta ne löytyivät samalta hihnalta kuin matkalaukutkin. Auton istuimen olimme pakanneet jääkiekkolaukkuun, missä se säilyi ehjänä.

Chesterissä vietimme aikaa ystäväperheemme kanssa, ja heidän Chloe-koiransa oli tietysti Venlalle ihan huippujuttu. Itse asiassa niin huippu, että hän rohkaistui kävelemään ja välillä jopa melkein juoksemaan koiran perässä! Ei tarvittu tukea eikä vanhemman sormea kävelyttämiseen, vaan omat jalat kantoivat loistavasti! Motivaatio! Chloe ei ollut aiemmin tavannut näin pientä lasta, joten alussa kuului kovasti haukkumista ja koira oli ihmeissään, mutta hyvin pian nämä kaksi kulkivat parivaljakkona.

Päiväuniaika

Kävimme myös Chesterin mahtavassa eläintarhassa, kävelyllä kanavan varrella ja ostoksilla Cheshire Oaksin outlet-kylässä. Kovin oli kotoisa olo, ja ajaminen väärällä puolella näytti sujuvan myös vanhaan malliin. Maanantaina ajoimme takaisin Birminghamiin, ja Venlan kanssa lensin kotiin illalla miehen jäädessä töihin Birminghamiin loppuviikoksi. Lento meni edelleen todella hyvin, ja voin sanoa, että meillä on todella reipas matkaaja ja loistava matkaseuralainen!