Joulua kohti

Hernerokkasumuinen ja sateinen marraskuu on onneksi nyt takana. Ikkunoilla näkyy paljon jouluvaloja, kaupat ja kauppakeskukset ovat laittaneet joulukoristeita, joulumarkkinakausi on puolessa välissä ja alkaa todella olla jouluinen tunnelma. Monessa kodissa näyttää olevan jo joulukuusikin!

Vaikka marraskuu oli pimeä, saimme kuitenkin muutamana iltana kunnon lumipyryn. Sen verran lunta tuli, että pääsimme kokeilemaan, miltä se lumi oikein tuntuu ja maistuu, ja tekemään lumiukon.

Näin ne säät vaihtelevat! Ensin maa keltaisena....

....ja sitten valkoisena!

Neidin mielestä umpihangessa kahlaaminen oli kertakaikkisen kamalaa ja lumi ärsyttävän kylmää ja märkää. Äiti taisi olla enemmän innoissaan lumen tulosta.

Vauvauinnissa käymme vielä muutaman kerran, ja sitten on kurssi suoritettu. Tällä hetkellä uinti on lähinnä vesijuoksua kellukkeiden varassa, mutta silläkin tyylillä pääsee nopeasti altaan reunasta toiseen. Keväällä jatkamme uinteja omaan tahtiimme lähialueen uimahalleissa, ja ehkä sitten taas vuoden päästä otamme lisää uintitunteja.

Tänään on Suomi-koulussa elokuvan filmaus! Kirput esittävät enkeleitä jouluelokuvassa, joka näytetään ensi viikon joulujuhlassa. Sädekehä on jo askarreltu ja valkoinen mekko pitää vielä silittää tänään. Suomi-koulu noudattaa Hessenin osavaltion koulujen loma-aikatauluja, joten jatkamme kirppuilua sitten taas tammikuun puolessa välin.

Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Sveitsiin ystävän luo suomalaiseen joulusaunaan, mutta taloudessa pyörii flunssa, joten matka siirtyy tuonnemaksi. Venlalla oli pitkään sitkeä vatsaflunssa, jota jo epäilimme maitoallergiaksi tai laktoosi-intoleranssiksi. Allergiatestejä ei kuitenkaan otettu, vaikka ensin oli niin tarkoitus. Kokeilemme ruokavaliomuutoksella, miten vatsa reagoi, ja ainakin nyt näyttää hyvältä.

Tiistaina leivoimme neidin kanssa ensimmäiset piparkakut. Taikinaa meni suuhun sellaista tahtia ja sellaisia määriä, että olin varma, että vatsa on kipeä illalla. No, eipähän hän mitään valitellut, onneksi. Selkeästi isänsä piparkakkutaikinansyöntigeenit! Taikinaa haimme Ikeasta - kätevää ja hyvää! - sekä tietysti punaviinipohjaista glögiä myös. Nämä ovat meidän jouluperinteemme, hih. Pikkuhiljaa täytyy alkaa myös tehdä laatikoita pakkaseen. Niitä ei saa Ikeasta! Porkkanalaatikko ja imelletty perunalaatikko kuuluvat meidän joulupöytäämme. Lanttua täältä meidän seudulta ei tahdo löytää, joten lanttulaatikko jää valmistamatta. Lanttu on täällä niin hyljeksitty juures, ja kuulemma sitä syötetään vain eläimille. Eräs suomikoululaisen äiti kertoikin, että oli tuonut kilokaupalla lanttua viime Suomi-reissultaan mukanaan. Meille taas tuovat matkalaukussaan kinkun mummo ja ukki, kun tulevat aattona tänne. Näin ne ruoka-aineet matkaavat puolin ja toisin!

Mihin kuukausi katosi?

Katsoin juuri, että edeltävä bloggaus on kirjoitettu noin kuukausi sitten! Minne aika katosi? Ajan nopeaa kulumista selittänee se, että lokakuussa meillä oli kaksi settiä vieraita ja olimme viikon lomalla. Siinähän se lokakuu hujahti!

Tänään vietetään Suomessa isänpäivää - onnea kaikille isille! Me vietimme omaamme jo toukokuussa, jolloin on Saksan isänpäivä. Äitienpäivä ja isänpäivä sattuivat sopivasti lähes samalle viikolle: toinen oli sunnuntaina ja toinen torstaina, joten juhlimme ne saman kakun äärellä. Neito tosin askarteli (=minä askartelin) Suomi-koulussa kynttilälyhdyn isänpäivälahjaksi, joten sen verran meillä tänään isää juhlitaan.

Niin, se lokakuun loma. Suunnitelmana oli alunperin lähteä Nizzaan, mutta totesimme, että lämpötilat siellä lokakuun puolen välin jälkeen eivät ole enää kovin korkeat ja toisaalta sinne ajaminen vaatisi kaksi väliyöpymistä, mikä syö viikon lomasta aika paljon. Sitten aloimme tuumia, että mihin pääsisimme yhdellä väliyöpymisellä, ja päädyimme Normandiaan, mikä olisi meille uusi alue ja toki historiallisesti kiinnostava. Mennessä yövyimme Belgian ja Ranskan rajalla ja takaisin tullessa Reimsissä aivan Mummin ja muiden shampanjavalmistajien shampanjakellareiden naapurissa.

Itse lomakaupunkimme oli Caen, josta teimme retkiä maihinnousun alueen rannoille, amerikkalaissotilaiden hautausmaalle, herttaisiin rantakaupunkeihin ja historialliseen Bayeuxin kaupunkiin. Paljon oli nähtävää! Ja samalla heräsi uudelleen kiinnostus toisen maailmansodan tapahtumiin - ehkä on etsittävä historian kirjat esille ja hieman lueskeltava, mitä oikeasti tapahtuikaan. Tämä olisi tietysti kannattanut tehdä ennen reissua, mutta sotatantereilla oli loistavat kyltit ja selostukset, mitä missäkin tapahtui. Museoita olisi ollut myös paljon.

Deauvillen satamaa ja Trouville-sur-Merin kasino taustalla

Deauvillessä tuli juotua elämäni kallein pussitee

Amerikkalaissotilaiden hautausmaa

Euroopan sotatantereet

Venla oli jälleen kerran aivan mahtavaa matkaseuraa! Reippaasti jaksoi istua autossa, vaikka hän ei enää nuku niin paljoa automatkojen aikana kuin aiemmin. Nyt tosin hän on kasvanut pituutta niin paljon, että näkee jo vähän paremmin ikkunoista ulos. Lisäksi auton navigaattorin liikkuva kartta näyttää kiinnostavan. Ostimme kyllä Ranskasta auton niskatukeen kiinnitettävän iPad-telineen, mutta viihdelaitteita ei onneksi vielä tarvinnut ottaa käyttöön.

Neiti kävelee nyt jo hyvin vakain askelin, vaikka toki muksahduksiakin vielä tulee. Vauhti on kova ja kädestä ei saa pitää enää kiinni, vaan itsenäisesti on tutkittava paikkoja ja asioita. Kadulla vastaan tulevat koirat saavat vauhdin kiihtymään. Sanoja tulee satunnaisesti: hallo, pupu, äiti, dad, heihei, out, empty, dog.

Lomamatkan aikana tapahtui kasvupyrähdys. Yhtäkkiä kaikki housut olivat polvimittaisia! Olemme etsineet täältä talveksi paksumpia housuja, mutta etsintä on aika haastavaa, kun selkeitä talvihousuja ei täällä juurikaan lapset (tytöt) näytä käyttävän. Hyvin usein tytöillä on toppatakki, mekko ja sukkahousut, vaikka asteita olisi yksi tai kaksi. Pipoja näkee joillakin, mutta hanskoja ei juurikaan kenelläkään. Me saimme jo ihmettelyä osaksemme, kun meillä oli Suomesta lahjaksi saadut Ruskovillan lapaset kädessä Venlalla - "Onko teidän lapsellanne hanskat kädessä!!??" Kyllä todellakin oli, sillä meillä oli monta päivää kestänyt hernerokkasumu täällä, mikä teki ilmasta todella kylmän ja kolean. Nyt olemme palanneet +15 - +18 asteen lukemiin.

Rokotuksia on tullut nyt 4-5 viikon välein. Ensin oli vesirokkorokotus ja muutama viikko sitten meningokokki C. Parin viikon päästä saamme seuraavat. Influenssarokotteen me vanhemmat olemme ottaneet, mutta meidän lastenlääkäri ei sitä yksivuotiaalle suositellut. Ystäväperheen lastenlääkäri taas sanoi, että ehdottomasti kannattaa se ottaa. Näin se vaihtelee lääkäreittäin.

Tänä viikonloppuna meillä on kaupungissamme Martin markkinat, ja kaupat ovat myös auki. Pian alkaa joulumarkkinakausi, mikä rytmittää kivasti tätä pimeää vuodenaikaa. Kotona laitoimme jo valotähden ikkunaan poistamaan pimeyttä ja pihalle talvivalot. 

Vauhtia riittää!

Englannin-reissulla hyväksi havaittua kävelytaitoa on harjoiteltu nyt kiivain askelin. Tukea antavasta vanhemman tai muun aikuisen sormesta on nyt päästetty kokonaan irti, tasapainoa treenattu ja askelten vauhtia kiihdytetty. Vielä kun pari asiaa tuo vauhtineito muistaisi: kulmat ovat teräviä ja lattialla yleensä on leluja ja kirjoja, jotka ovat liukkaita, kun niiden päälle astuu. 

Viime viikonloppu ja tämän viikon alku, jolloin mummo ja ukki olivat meillä käymässä, olivat oikein "Naama Ruvelle" -päiviä. Lauantaina kuhmu otsaan, kun tuli lattiakosketus keittiön kivilaattoihin. Sunnuntaina poskeen pystysuuntainen pitkä mustelma, kun makuuhuoneen ovi ei siirtynytkään ja tuli yhteenotto. Maanantaina kynnettiin asfalttia. Tuloksena nenärupi ja huuli auki. Tiistai oli vapaapäivä, mutta keskiviikkona korjattiin tilanne ja ilmalento makuuhuoneen lattialla toi retken hammaslääkäriin ja haljenneen huulen - uudelleen. Hammaslääkärissä todettiin - onneksi - että hampaita ei ole rikki, mutta huulen ja ienten välissä olevassa jänteessä on haavauma. Siksi vertakin tuli ihan riittävästi. No, kannattava reissu sinällään, että lahjaksi reippaudesta tuli käärmelelu.

Lahjoja on tullut viimeaikoina muualtakin. Neiti hymyili kaupan kassajonossa takanamme olleelle vanhalle papalle niin hurmaavasti, että pappa halusi ostaa hänelle Kinder-munan! Toisessa kaupassa taas kassatäti lahjoi kirahvilelulla. Apteekista saimme tänään hedelmäsokerikaramelleja. Mitähän seuraavaksi?

Koulutielle

Tänään pääsimme aloittamaan Frankfurtin Suomi-koulun Kirppu-ryhmässä. Ryhmä aloitti jo viime viikolla, mutta flunssan takia emme päässeet osallistumaan. Seitsemän lapsen ja vanhemman voimin tapaamme kerran viikossa 45 minuutin ajan, laulamme suomalaisia lastenlauluja, opettelemme loruja ja leikimme. Nuorin kirppulainen on kuuden kuukauden ikäinen ja vanhin reilun kaksi vuotta. Tästä se koulutie alkaa :)

Venla oli hieman ihmeissään, että mihin hänet nyt on viety, ja keskittyi enemmänkin luokkahuoneen tuolien ruuveihin, kävelyharjoituksiin ja vieruskaverin tossuihin. 

Kuumetta ja matkakuumetta

Syysflunssa iski meidän talouteen jo reilut kaksi viikkoa sitten eikä vieläkään olla ihan täysin kunnossa. Iskä ja bebe hoitivat yhden viikonlopun verran toisiaan, kun mamma oli hummailemassa (flunssaisena) Roomassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun iskä oli yksin pidemmän aikaa tytsyn kanssa. Hyvin oli mennyt taudeista huolimatta. Tosin jossain vaiheessa taisin saada Italiaan soiton, että hermo on vähän kireällä ja pakkanen tyhjennetty laskiaispullista :) No, johan ne olikin sieltä aika syödä pois. Kohtahan on jo seuraavien aika. Hyvää teki tuo viikonloppu kaikille. Mies pääsi kurkistamaan kotiäidin arkeen, ja itse sain kaksi vapaata kättä, juoda kahvia rauhassa, käydä vessassa rauhassa ja pitää huolta vain käsilaukustani. Todellista aivolepoa. Mutta kivaakin kivempaa oli sitten palata kotiin Pinokkio-tuliaisten kanssa!

Paavia kuuntelemassa Vatikaanissa

Kun maanantaina tulin Roomasta, niin jo perjantaina lähdimme koko porukka lentäen Birminghamiin, josta jatkoimme autolla Chesteriin eli vanhoille kotikonnuillemme. Tunnin ja vartin mittainen lento meni neidolta hyvin: 50 minuuttia unta, pieni oksennus ja yksi vaipanvaihto. Kaikki matkatavaratkin saapuivat perille, vaikka rattaita jouduimme hieman metsästämään Birminghamin kentällä. Lopulta ne löytyivät samalta hihnalta kuin matkalaukutkin. Auton istuimen olimme pakanneet jääkiekkolaukkuun, missä se säilyi ehjänä.

Chesterissä vietimme aikaa ystäväperheemme kanssa, ja heidän Chloe-koiransa oli tietysti Venlalle ihan huippujuttu. Itse asiassa niin huippu, että hän rohkaistui kävelemään ja välillä jopa melkein juoksemaan koiran perässä! Ei tarvittu tukea eikä vanhemman sormea kävelyttämiseen, vaan omat jalat kantoivat loistavasti! Motivaatio! Chloe ei ollut aiemmin tavannut näin pientä lasta, joten alussa kuului kovasti haukkumista ja koira oli ihmeissään, mutta hyvin pian nämä kaksi kulkivat parivaljakkona.

Päiväuniaika

Kävimme myös Chesterin mahtavassa eläintarhassa, kävelyllä kanavan varrella ja ostoksilla Cheshire Oaksin outlet-kylässä. Kovin oli kotoisa olo, ja ajaminen väärällä puolella näytti sujuvan myös vanhaan malliin. Maanantaina ajoimme takaisin Birminghamiin, ja Venlan kanssa lensin kotiin illalla miehen jäädessä töihin Birminghamiin loppuviikoksi. Lento meni edelleen todella hyvin, ja voin sanoa, että meillä on todella reipas matkaaja ja loistava matkaseuralainen!

U6 eli yksivuotistarkastus

Maanantaina käytiin otattamassa rokotuksia lisää: vihurirokko, tuhkarokko ja sikotauti. Nämä olivat nyt ensimmäiset, jotka annettiin käsivarteen, kun aiemmat laitettiin molempiin reisiin. Mitään sivuoireita rokotteista ei ole tullut, vaikka korkeasta kuumeesta ja näppylöistä iholla varoiteltiin. Seuraavia rokotteita tulee 4-6 viikon välein tässä pitkin syksyä.

Pituutta on nyt yksivuotiaana 76cm ja painoa vähän vajaa 9,2kg eli aivan tismalleen keskikäyrillä mennään. Kaikkinensa tarkastus meni hyvin. Seuraava tarkastus on U7, joka tehdään hieman ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

Hampaita on muuten nyt kahdeksan - ensimmäiset poskihampaat ovat tulleet! Niillä kelpaa nyt harjoitella puremista. Ruokailussakin on päästy möykkyruokainhotuksesta yli ja reippaasti syödään monenlaista ja muutakin kuin vain sileäksi soseutettuja ruokia. Barillan pikkupastalla on harjoiteltu normaaliruokien syömistä. Erilaiset hedelmät ja etenkin Gouda-juusto ovat herkkua. Vauvakeksejä on hauska narskutella uusin hampain. Kohtuullisen kiltisti sujuu myös hampaiden pesu (Suomesta tuodulla xylitol-hammastahnalla).

Niin ja muistinko jo kertoa, että yömaitopulloista olemme päässeet eroon?! Ensimmäinen yö ilman maitopulloja oli kovaa huutamista, toinen yö vähemmän huutamista ja kolmantena yönä neito uskoikin, että pulloja ei tule, ainoastaan vettä nokkamukista, ja tyyntyi hyvin nopeasti. Näiden kolmen yön jälkeen unikoulua olemme tarvinneet vain me vanhemmat, sillä niin herkin korvin yöllä olemme kuunnelleet, josko hänen huoneestaan kuuluu itkua. Tosin kyllä mekin olemme nyt jo oppineet, että voimme rauhassa nukkua yömme. Ehdimme jo ensimmäisen yön jälkeen lahjoa yläkerran naapurimme Juhla Mokalla ja suklaalla, jotta he selviävät päivästä hereillä, kun yöt ovat niin meluisia. He olivat tosin hyvin ymmärtäväisiä ja sanoivat, että näissä vanhoissa taloissa äänet kuuluvat todella heikkoina jos lainkaan  - emme mekään kuule heiltä mitään - joten heitä ei meidän meno haitannut. Ja tässä kohdin voisin sanoa, että saksalaiseen voi kyllä luottaa: hän mitä todennäköisemmin sanoo suoraan, jos huudosta olisi ollut haittaa ja harmia. Meillä nukutaan siis tällä hetkellä noin 12-tuntisia öitä ilman mitään väliheräämisiä. Jippii!

Juhlavalmisteluja ja lahjoja

Tällä viikolla on käynyt uuni kuumana. Onneksi sää on ollut armollinen sen suhteen, vain +20 hujakoissa oltu ja sadepäiviä on myös riittänyt. Loppuviikoksi aletaan sitten taas nousta lähelle kolmeakymmentä lämpöastetta. Tarkoitus on ollut leipoa Venlan lauantain juhliin valmiiksi kakkupohjia pakkaseen. Kahdesta tuli frisbee - uusi ohje, uusi vuoka ja gluteenittoman leipomisen ihanuus yhdistettyinä! Yksi pohja taas oli niin lörö, ettei siitä olisi ollut mihinkään. Resepti siis vaihtoon! Tuttu ja turvallinen Victoria sponge pelasti tilanteen, ja nyt on kaksi sellaista kakkua valmiina samoin kuin aiemmin jo leivotut Browniet.

Posti on tuonut monenlaista lahjaa jo. Paikallisten kemikalioiden vauvakerhot ovat lahjoittaneet kirjoja ja tuotemakupaloja. Kivaa lasten Party Mix -cd:tä kuunnellaan parhaillaan. Venla on oppinut taputtamaan, joten siten on kiva rytmittää musiikkia. Tanssiaskeleet eivät vielä onnistu ihan kokonaan yksin, rohkeutta puuttuu. Noin 10-15 sekuntia hän pysyy omilla tolpillaan ilman tukea kunnes huomaa, että kukaan ei tuekaan häntä, ja hätä tulee.

Tylsä lahja kuultiin tänään Saksan valtion taholta: kotihoidontuki 150€ lopetetaan melkein kaikissa osavaltioissa. Raha tukeen on kyllä olemassa ja varattu, mutta tässä on kyseessä jokin lakipykälä, joka estää tuen maksamisen jatkossa. Osa osavaltioista aikoo kuitenkin jatkaa tuen maksamista, osa laittanee rahan päiväkoteihin, osa vielä miettii - kuten Hessen.

Synttärivalmistelujen ohella on laitettu kotia bebe-turvalliseen muotoon. Alla olevassa kuvassa bebe auttaa iskää rakentamaan porttia pihalle menevään ovensuuhun.

Lomalla!

Olemme olleet lomalla. 

- Suomessa tapaamassa ystäviä ja sukulaisia. Saimme sosiaalisuusähkyn, vaikka hurjan mukavaa oli! Venla vierasti ainoastaan yhtä isoserkkuaan. Kaikille muille riitti hymyjä ja höpinää.

- Istuimme autossa pitkään. Venla menetti onneksi hermonsa vain kerran tai kaksi. 

- Venla otti ensiaskeleensa myrskyssä laivalla Trelleborgista Rostockiin.

- Näimme kauniita paikkoja: Tammisaari, Veckjärvi Porvoossa, Turku ja sen saaristo, Etelä-Ruotsin söpöjä kyliä Trelleborgin ja Ystadin välissä.

- Uimme ja saunoimme.

- Papi söi mämmiä vuoden tarpeiksi ja mami mustikkamaitoa, mustikkakiisseliä, mustikkahilloa, mustikkakukkoa, mustikkakakkua ja mustikoita sellaisenaan.

- Ostimme salmiakkia, jääkiekkomailoja, d-vitamiinitippoja, maissinaksuja, Muumi-mukin.

- Nautimme raikkaasta Suomen kesästä - Saksan megahelteitä ei ollut lainkaan ikävä.

- Söimme hyvin ja paljon, nukuimme huonosti. Yöt olivat liian valoisia meille.

- Juhlimme: rippijuhlat, valmistujaiset, 60- ja 65-vuotisjuhlat, 8-vuotisjuhlat ja Venlan ennakkoykköset.

- Suomessa oli todella mukavaa ja rentouttavaa, mutta kyllä oli kotoisaa palata takaisin Saksaan omaan kotiin!

Kotona olemme käyneet läpi pienen mahatautiepidemian kukin vuorollamme, mutta se ei ole kyllä ihme näillä helteillä. Lähemmäs neljääkymmentä astetta on ollut paluumme jälkeen useampanakin päivänä. Tukalaa on.

Tänään olimme Venlan kanssa hammaslääkärissä. Tämähän oli jo toinen käynti, joten vanhalla rutiinilla meni. Tarkastus tehtiin hammaslääkärin lastenodotushuoneessa, jossa oli leluja ja kirjoja, vaikka hammaslääkärillä on toki erillinen ja oma lasten hammastarkastushuonekin. Siinä lelujen keskellä Venlakin antoi tutkia uusia hampaitaan, joita on nyt yhteensä kuusi. Reippaudesta palkinnoksi hammaslääkäri antoi pienen pehmolelun.

Ensi viikolla meillä on yksivuotistarkastus ja rokotukset ja tietenkin yksivuotisjuhlat!

10 kuukautta!

Meidän pikku vauvamme ei enää olekaan niin pieni vauva, vaan 10 kuukautta vanha tytön tyllerö! Metkuja on joka lähtöön: kaapelia olisi kiva purra, kirjahyllyn lasiovia hakata kämmennellä, nurmikolle lintujen jäljiltä jääneet kirsikan kivet mahtuisivat juuri sopivasti suuhun samoin kuin erilaiset ruohot ja kukat. Kaikki räpeltäminen kiinnostaa edelleen. Selkeästi tässä viimeisen viikon aikana on tullut jonkinlainen ymmärrys siitä, että joitain asioita on lupa tehdä ja toisia ei. Neito katsoo välillä kysyvästi meitä, kun on menossa näppäilemään vaikkapa digiboxin tai dvd-laitteiden nappeja. 

Liikkumisessa on siirrytty yhä enemmän pystyasentoon. Kävelyttämisestä Venla tykkää ja ottaa isoja harppausaskeleita nostaen jalat korkealle uutta askelta varten. Seisomaan hän nousee varovasti, mutta jos esimerkiksi sohvalle on jäänyt iPad tai sopivia kaapeleita, hän on alta aikayksikön seisomassa sohvaa vasten. Motivaatio! Varsinaista konttaamista emme ole vieläkään nähneet, vaan hän liu'uttaa edelleen pyllyään jalkojen avulla maata pitkin - ja pääsee vauhdikkaasti paikasta toiseen!

Pari viikkoa sitten kävimme tutustumassa Frankfurtin suomalaisen seurakunnan Muksulaan, joka kokoontuu aina keskiviikkoaamuisin. Tai oikeastaan Venla meni sinne hoitoon ystävälleni, jolla on myös alle kolmevuotias lapsi. Itselläni oli aika akupunktioon, enkä voinut ottaa Venlaa sinne mukaan. Muksula on alle kolmevuotiaille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu ryhmä, jossa voi tutustua muihin alueen suomalaisiin lapsiperheisiin, leikkiä, laulaa suomalaisia lauluja ja loruja sekä viettää aikaa yhdessä. Venla oli viihtynyt hoidettavana todella hyvin, eipä tainnut edes huomata äidin lähtöä ja tuloa. Muksulaan varmaankin menemme silloin tällöin syksyllä, kunhan toiminta taas alkaa. Lisäksi kävimme tutustumassa Suomi-koulun Kirppu-ryhmään, joka taas on torstai-iltapäivisin Königsteinissa eli meiltä noin 20 minuutin ajomatkan päässä Taunuksen rinteellä. Kirppu-ryhmän tapaaminen kestää aina 45 minuuttia kerrallaan, ja se on myös 0-3 -vuotiaille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu säännöllinen Suomi-koulun toimintamuoto. Kirppuryhmässä pääsimme soittamaan kannelta, tamburiinia ja triangelia sekä laulamaan ja leikkimään suomalaisia lastenlauluja ja -leikkejä. Hauskaa oli ja Venla viihtyi loistavasti - kuten aina, kun on muita lapsia ja touhua ympärillä. 

Juhannusta vietimme täällä meillä ystäväporukassa. Päivälle sattui muutamat syntymäpäivät ja lisäksi hieman haikein tunnelmin vietimme myös ystäväperheen läksiäisiä. He muuttavat heinäkuussa takaisin Suomeen. Tämä on expaattielämän rikkaus ja kurjuus: uusia ystävyyssuhteita muodostetaan kohtuullisen helposti, kun useimpia yhdistää samanlaiset elämäntilanteet uudessa maassa, mutta harmillista on silloin, kun ystävät jatkavat matkaa uuteen kohteeseen tai palaavat Suomeen. 

Tämä viikko on mennyt Venlalta sairastupalaisena. Juoma ja ruoka eivät alkuviikosta oikein maistuneet, kuumettakin oli, ja lastenlääkäri epäili hänen saaneen vatsapöpön, joka kuulemma riehuu ärhäkkänä täällä Taunuksen alueella. On muuten aikamoisen täysipäiväinen työ yrittää saada 10 kuukautta vanha lapsi juomaan riittävästi. Käytössä oli kaikki keinot, mitä vain keksimme, pullosta mukiin ja pillimehuun. Toisen lääkärin diagnoosi oli bakteeritulehdus, joten olemme ottaneet antibioottia taudin taltuttamiseksi. Antibiootti olikin jännässä paketissa: pullossa oli jauhetta ja siihen lisättiin riittävä määrä vettä, jotta saatiin sopiva liuos. Piti varmistaa Venlan kummilta, että olimme ymmärtäneet saksan kieliset käyttöohjeet oikein, kun niin erikoiselta lääkkeen valmistaminen tuntui. Vointi on selkeästi nyt kohentunut, neiti on ennallaan, ja juomaa sekä ruokaa etenkin menee hurjasti! Nälkä on aivan koko ajan! Tämän taudin hoidon ohessa yritämme vaivihkaa päästä eroon öisistä maitopulloista, sillä lääkärin ohjeiden mukaan saimme (yrittää) juottaa Venlalle aluksi vain kirkkaita nesteitä: teetä ja vettä. Maito oli kielletty. Nyt syötämme normaalisti iltapuuron noin kuuden aikaan ennen hänen nukkumaan menoaan, ja annamme kymmeneltä antibiootin ohessa lisäruokana sosetta tai lisää puuroa. Ja toivomme, että tämä muonitus riittää koko loppuyön uniin. Välillä se näyttää riittävän, välillä ei...

Kesä palasi meille takaisin, vaikka välillä tuntui, että syksykö jo alkoi, kun oli niin koleaa ja sateista. Huomenna menemme ystäväperheen kanssa piknikille Weinheimissa olevan Waidsee-järven rannalle. Ja sitten jo melkein siintävätkin silmissä Suomen vesistöt....

Samaa menoa edelleen....

Meillä on kaikki ennallaan.... Neito harjoittelee edelleen seisomista ahkerasti. En muista, oliko viime tekstin aikaan meille jo tullut vauvarollaattori / bebe wagon / kävelykone, mutta sellaisella neito nyt huristelee pitkin asuntoa. Tämä laite on sellainen, että lapsi istuu / seisoo tuettuna istuimella, jalat osuvat lattiaan. Istuimen ympärillä on muovinen kehikko, joka pitää lapsen pystyssä. Kehikon alla on pyörät, joten kun lapsi liikuttaa jalkojaan, laite liikkuu eteenpäin. Tämä ajoneuvo on kulkenut paikallisilla suomalaisperheillä perintönä ja ilmaiseksi perheestä toiseen sillä ehdolla, että sitä ei palauteta sen antajalle. Laitteessa on nimittäin paristot ja se pitää monenlaista ääntä, mikä ei välttämättä vanhemmista ole niin mukavaa kuunneltavaa - etenkin, jos kone pauhaa aamusta iltaan. Me emme tosin ole päässeet kuuntelemaan laitetta, sillä pesimme sen niin tehokkaasti vedellä, että ääntä tuottavat osat menivät rikki. Hups.

Öiden mylläykseen ja peuhaamiseen ovat tuoneet lisämausteensa ylähampaiden puhkeaminen. Ensimmäinen ylähammas on jo selkeästi näkyvissä ja toinen on juuri puhjennut. Kovasti on ollut kipeää ja tuskaista tämä hampaiden ilmestyminen.

Papi on antanut neidille lisänimen "Räplä". Lisääntynyt liikkuvuus on tuonut mukanaan sen, että kaikkea pitää räplätä. Ennen kaikkea iPadiä, tietokoneita, kaukosäätimiä ja kaapeleita.

Viime viikolla meillä oli torstai pyhäpäivä, joten saimme pitkän viikonlopun. Lähdimme tuulettumaan Ranskan puolelle, kertakaikkiaan ihanaan Metzin kaupunkiin. Ajomatkaa oli vain 260 km, joten se meni ihan hujauksessa. Metz on Moselin varrella, joten saimme nauttia joen ja kanavanrannan varrella kävelystä sekä useista puistoista, vilkkaasta markkinaelämästä ja vanhoista rakennuksista. Aika hyviä ostoksia teimme myös. Metziin ihastuimme niin, että varmasti menemme vielä uudelleen sinne. Kaupungin lähellä on muun muassa iso eläintarha, joka jäi tällä reissulla näkemättä. Venla koeajoi uuden istuimen eli hän on nyt siirtynyt isompaan istuimeen ja Maxi Cosi -kaukalo telakoineen on siirretty varastoon myytävien tavaroiden osastoon.

Ranskassa neito oppi uudenlaisen liikkumismuodon: oikea jalka on konttausasennossa takana, vasen jalka suorana edessä, peppu maassa. Ja tämä tapa on nopea! Nyt meillä on viimeistään edessä lattiapintojen tyhjentäminen lampuista, latureista, koreista, kynttilälyhdyistä... Lisäksi pitää opetella uusi ajattelutapa: turvallisia paikkoja neidin jättämiseen hetkeksi yksin ovat ainoastaan hänen oma sänkynsä ja leikkikehänsä. Valjaat meillä on jo pihalla olevassa syöttötuolissa, mutta sellaiset on myös hankittava sisäsyöttötuoliin.

Melkein tässä on jo aamukampa Suomen-reissua varten asennettu. Vajaa kuukausi, ja startti on edessä! Sitä lomaa siis seuraavaksi odottelemme.

Uusia taitoja....ja mitä niistä seuraakaan!

Italian-reissullamme huhtikuussa Venla oppi siis istumaan ilman tukea, ja tätä taitoa on harrastettu kovasti sen jälkeen. Tässä helatorstaipyhien aikana otettiin seuraava askel: seisominen tuen kanssa. Jalat pökittävät niin tikkusuorina, kun hän katselee ikkunasta ulos, josko näkyisi lintuja tai takapihalla vierailevaa kurrea.

Istumistaito ja muutenkin liikkeessä oleminen ovat Venlalla nyt niin pinnalla, että niitä pitää harjoittaa tietenkin myös öisin. Mahaltaan pöngätään ensin istumaan polvilleen ja siitä jalat suoraksi. Ongelma vain on se, että neiti ei ole vielä keksinyt, miten pääsee takaisin makuuasentoon. Saamme siis miehen kanssa nousta yöllä laittamaan Venlan takaisin pötkölleen, kun hän tuskistuneena itkee istuma-asennossa. Ja päiväunille hän ei malta millään rauhoittua. Tässä oli jo hyvä vaihe meneillään, kun hän alkoi nukkua hieman pidempiä päiväunia ja selkeästi yhdet unet aamupäivällä ja toiset iltapäivällä. Nyt hän väsyneenä ja silmät lähes jo ummessa vain pyörii kuin väkkärä sängyssään ja harjoittelee istumaan nousemista. Unista ei tietoakaan, vaikka selkesti hän niitä tarvitsisi.

Seisomisen oppiminen taas näkyy selkeästi siinä, että syöttötuolissa, rattaissa tai muussa vastaavissa paikoissa, missä olisi hyvä istua paikoillaan, ei enää olekaan kivaa. Eli kun pitäisi olla makuulla, on kivempi istua ja kun pitäisi istua, olisi kivempi seisoa! Saa nähdä, tuleeko meille konttausvaihetta lainkaan, vaan siirrytäänkö suoraan kävelyharjoituksiin.

Olemme lukeneet kahden hollantilaisen kehityspsykologin kirjoittamaa kirjaa "The Wonder Weeks", joka kertoo lapsen kehitysvaiheista ja -hyppäyksistä. Nyt eletään noin 39. viikon vaihetta, jolloin lapsi oppii taas uusia taitoja - ja minkä vuoksi unet häiriintyvät. Kirja on ollut aivan loistava apu siinä mielessä, että on helpompi ymmärtää, mitä lapsen mielessä ja aivoissa tapahtuu! Miehen kollega kertoi meille tästä kirjasta, ja hänelle tätä suosittelivat hänen hollantilaiset kollegansa. Tuntuu, että kaikki vannovat tämän kirjan nimeen! Niin minäkin!

Uusi juttu on myös eläinten havaitseminen ja niistä innostuminen! Neiti suorastaan tärisee innostuksesta ja hihkuu, kun näkee koiria tai kissoja. Eräs koira tosin paikallisen kahvilan terassilla pakeni pöydän alle, kun näki Venlan innostuksen. Heiluvat kädet ja jalat taisivat olla liikaa koiraparalle. Sunnuntaina kävimme meidän lähieläintarhassa, Opel-Zoossa. Siellä on alue, jonne pääsee ilmaiseksi katsomaan muun muassa kameleita, elefantteja, kirahveja, antilooppeja ja vuohia. Paikoillaan seisovat, isoimmat eläimet eivät niin Venlaa kiinnostaneet, mutta juoksentelevat vuohet ja uteliaat kamelit olivat hauskoja.

Näitä kaikkia uusia opittuja taitoja päästiin näyttämään nyt olleena pitkänä viikonloppuna myös mummolle, ukille ja kahdelle isotädille, jotka olivat täällä kesätuulia haistelemassa. Täällä mittari ehti kavuta jo +29 asteeseen parhaimmillaan, mutta viime päivinä on pysytty maltillisemmissa +20 asteen lukemissa. Seuraavaksi saammekin tänne jo huomenna Venlan tädin meitä ilahduttamaan muutamaksi päiväksi.

Askarteluprojekti

Aiemmin olen tainnut mainita siitä, miten ystävällisiä kaikenikäiset saksalaiset (tai ainakin oberilaiset) ovat lapsia kohtaan. Heille hymyillään, heitä silitetään, sanotaan "so süss!" (miten suloinen!), vanhemmilta kysellään lapsen ikää, nimeä, nukkuuko yöt, onko kiltti. Venlasta usein kuulee sanottavan tuon 'so süss' -lausahduksen lisäksi 'sie ist so freundlich!' - 'hän on niin lempeä (ystävällinen)!', kun Venla väläyttää tuttuun tapaansa herttaisen hymynsä.

Ystävällisyydellä on kuitenkin rajansa. Taas jälleen, kun olimme kaupungilla kävelyllä, saimme kuulla vähän väliä, että 'lapseltanne on sukka kateissa!' tai 'lapsellanne on hattu silmillä'. Näitä kommentteja saamme kävelyllämme noin viiden minuutin välein. Huomauttelijoina ovat sekä lapset että aikuiset, nuoret ja vanhat. No, sukka ei ole kateissa. Venla vain haluaa kulkea rattaissa vasen jalka paljaana jostain syystä eli ottaa itse sukan jalastaan pois, ja me laitamme sukan talteen taskuun tai laukkuun. Ja se hattu, johon kanssaeläjät haluavat niin innokkaina koskea....Venla haluaa nukkua rattaissa hattu silmillään. Yli-innokkaat mummot tai kaupan tätit nykivät hattua ylöspäin ja herättävät ja pelästyttävät autuaasti nukkuvan lapsen.

Näin ollen mietinkin, että jospa askartelisin rattaisiin kaksi kylttiä: 1) Ei, sukka ei ole kateissa, vaan laukussani. Hän haluaa ulkoilla yksisukkaisena. 2) Älä koske hattuun, vauvamme haluaa nukkua hattu silmillään.

Sukka-asian olemme tosin ratkaisseet tossuilla. Nyt jalka on jo niin iso, että pienimmät tossut ovat sopivan kokoiset, ja sukat pysyvät hyvin jalassa. Eikä lapsikaan tätä protestoi, koska kengät ovat uutuudenviehätyksessään niin hienot. Hattuasiaa täytyy vielä työstää. Ehkä kesähatut eivät mene niin hyvin silmille kuin pipot ja asia ratkeaa itsestään?

Huvittavaa tässä koko jutussa on mielestäni se, että paikalliset "alkuasukkaat" kulkevat kesät talvet ilman minkäänlaisia hanskoja. Niitä ei ole niin lapsilla kuin aikuisillakaan. Talven kylmillä keleillä näkee lähes paleltuneita käsiä. Enhän minäkään huomauttele hanskojen puuttumisesta! Tai siitä, että samat "alkuasukkaat" käyttävät untuvatakkia +20 asteen kesäkelillä!

Bella Italia!

Lauantaina 11.4. starttasimme täpötäyden automme ja suuntasimme kohti etelään vieviä autobaanoja. Venla aloitti matkan heti parin tunnin tirsoilla, ja ensimmäinen pysähdys tehtiinkin siis vasta Saksan eteläosissa, jossain Stuttgartin kieppeillä. Uusi vaippa kehiin, ruokaa nassuun huoltiksella ja matka pääsi taas jatkumaan. Olimme varanneet koko kymmenelle päivälle Venlalle hänen omat purkkiruokansa, vellinsä, maitonsa ja soseensa mukaan, sillä ajattelimme, että säästymme ruoan etsimisen vaivalta. Tämä olikin varsin hyvä ratkaisu. Huoltoasemilla tai kahviloissa oli helppo pyytää ruokaa lämmitettäväksi. Lisäksi meillä oli mukana kuumaa vettä termospullossa siltä varalta, että ruoan lämmitykseen ei olisi mahdollisuutta. 

Iltapäivällä saavuimme Kefikoniin Sveitsiin Venlan kummin luokse, jossa olimme ensimmäisen matkayön. Venla hieman ihmetteli matkasänkyään ja varmaan hyvin nukutut tunnit autossakin ottivat veronsa, sillä ensimmäinen yö meni enemmän tai vähemmän heräillessä neidin voimisteluyrityksiin (hän nosteli jalkojaan koko yön ja paukautti ne sitten matkasängyn patjan päälle, jolloin patja kumautteli sängyn metallirakenteita....). Seuraavana aamuna katsoimmekin netistä, missä on Italiassa sopivasti matkan varrella Ikea, jotta saamme sänkyyn toisenlaisen patjan. 

Näissä maisemissa oli kiva ajella!

Sunnuntaina ajoimme Como-järvelle. Ajo sujui tutulla kaksi tuntia unta - pysähdys - kaksi tuntia unta -kaavalla. Venla on varsin rento matkaaja! Como-järven maisemat olivat kyllä upeat: vuoria ja vettä, kauniita kukkivia puita ja vehreyttä, sieviä ja hulppeita villoja. Matkasänkyyn virittelimme pyyhkeitä patjan alle, sillä sopivin Ikea olisi vasta Genovassa, ja yö sujuikin ilman kummempia voimisteluliikkeiden aiheuttamia paukahduksia. Tällä pyyhevirityksellä menimme sitten loman loppuun asti ja Italian Ikea jäi kokematta. Liekö lämpöisempi ilma vai mikä, mutta Venla näytti kehittäneen jo heti alkumatkasta uuden yörytmin: maito sekä kahdelta että viideltä. Tähän astihan hän on ottanut kotona vain kello viiden maidon ja nukkunut siihen asti ilman heräilyjä.

Griante, Como-järvi

Maanantaina suuntasimme kohti pääkohdettamme, Imperiaa, Italian Rivieralla. Italiassa moottoritiet olivat loistavassa kunnossa eikä liikennettä ollut juuri lainkaan! Tulleja kerättiin meidän matkapätkällämme vajaan 30 euron verran suuntaansa. Rivieralla viivyimme melkein koko viikon, aina lauantaihin asti. Kesäsesonki ei ollut selkeästi vielä alkanut, ja mekin olimme huoneistohotellin ainoat vieraat alkuviikon ajan! Uima-allasta ei ollut vielä täytetty, mutta muuten hotelli oli jo valmis ottamaan vieraat vastaan. Hotelli oli korkealla mäellä, oliivipuiden katveessa. Oliiviviljelmiä olikin alueella runsaasti samoin kuin appelsiini- ja sitruunapuita. Näkymät mäen päältä olivat hulppeat, mutta kieltämättä rattaiden ja Venlan sekä muutaman laukun kärrääminen helteessä jyrkkää mäkeä ylös sai hien pintaan, kun tulimme kaupungilta lomakotiimme. Autolla kaupungille ei kannattanut mennä, sillä matka oli lyhyt ja parkkipaikan löytäminen olisi ollut lähes mahdotonta.

Tutustuimme viikon aikana muutamaan Rivieran rantakaupunkiin:

Imperia

 

Sanremo

                                      

Albenga

Näistä rantakaupungeista etenkin Albenga jäi mieleen, sillä siellä valmistauduttiin ottamaan vastaan Italian ympäriajon pyöräilijöitä ja koko kaupunki oli koristeltu erilaisin pyöräaiheisin kukkaistutuksin ja koristein.

Kävimme myös vuorilla kylässä, jota mainostettiin paikallisessa turistioppaassa yhdeksi Italian kauneimmista kylistä. Emme ihan olleet vakuuttuneita tästä kommentista, mutta tulipa nähtyä Linguegliettan kylä.

Sää oli meille mitä parhain koko matkan ajan. Päivällä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat olivat 20 plusasteen tuntumassa. Merivesi tuntui vielä melko kylmältä, mutta varpaita siinä tarkenimme uittaa parinakin päivänä.

Venla nautti siitä, että vaatteiksi riittivät shortsit ja t-paita ja hellehattu. Aurinkovoiteen levittämistä tietenkin piti protestoida, mutta siihenkin hän ehti tottua tuon vajaan viikon aikana. Uusi taitokin tuli opittua: istuminen ilman tukea! Koko matkan Venla hymyili leveästi kaikille, ja teki tuttavuutta, olimmepa sitten rannalla, kahvilassa tai kaupassa. Välillä tosin esimerkiksi ruoan tai välipalan syöttäminen oli hankalaa julkisilla paikoilla, koska pää pyöri kuin väkkärä, kun kaikille läsnäolijoille piti väläyttää hymy ja ottaa katsekontakti. Ja hymyjä ja vilkutuksiahan sateli tietenkin takaisin neidille; italialaiset tuntuivat kovin lapsirakkailta.

Viisi päivää oli mielestämme juuri sopiva aika Imperian seudulla viettämiseen. Näimme paljon ja ehdimme koluta Imperian katuja ja rantoja. Lauantaina pakkasimme siis taas automme ja lähdimme paluumatkalle. Ensimmäinen yö vietettiin taas Como-järvellä, mutta tällä kertaa iki-ihanassa Cernobbiossa. Tässäkin paikassa Venla hurmasi paikallisia poikia blondeilla hiuksillaan, taivaan sinisillä silmillään ja söpöllä hymyllään. Eräskin poika lähetteli lentosuukkoja Venlalle juuri tuossa alla olevan rannan tuntumassa.

Sunnuntaina ajoimme Sveitsiin. Menomatkalla Italiaan valitsimme ystävien neuvomina St. Bernardin tunnelin (5,8km) Sveitsissä, vaikka se hieman toikin lisäkilometrejä matkaamme, mutta liikenteen sujuvuuden kannalta se oli hyvä valinta. Takaisin päin tullessamme näytti siltä, että liikennettä pohjoiseen päin ei ollut juuri nimeksikään, ja ystäviemme neuvoista huolimatta päätimme tulla St. Gotthardin tunnelin (16,9km) kautta, joka on kuuluisa paikallaan seisovista ruuhkista. Pitkään tämä tuntui hyvältä ajatukselta, kunnes muutama kymmenen kilometriä ennen tunnelia automme navigaattori ilmoitti, että tunneli on suljettu teknisten ongelmien vuoksi! No, moottoritiellä ei päässyt kääntymään ja tekemään uusi suunnitelmia, joten oli vain ajettava eteenpäin ja toivottava, että tunnelin viat korjataan nopeaan. Aikamme odottelimme sitten jonossa tunneliin, mutta koska näytti, että jonotuksesta tulisi pitkä, päätimme ajaa moottoritien piennarta pitkin kilometrin verran lähimmällä huoltoasemalle, jossa pääsimme huoltamaan omat ja Venlan tarpeet. Aikamme siellä kahviteltuamme huomasimme, että jono lähti liikkeelle, ja tunneli oli taas auki. Matka pääsi jatkumaan! Totesimme tunnelissa ajaessamme, ettei ole lainkaan ihme, että tunneli jumiutuu liikenteestä: moottoritien kaistat yhtyvät yhdeksi kaistaksi per suunta tunnelissa, ja siellä sitten menevät niin rekat kuin henkilöautot jonossa vuoren sisällä. Tunneli on houkutteleva, suora reitti monille, jotka ajavat Sveitsin läpi esimerkiksi juuri Saksan ja Italian välillä.

Sveitsissä meitä odotti sitten jo taas tuttu kummin perhe ihanine kissoineen. Venlalla taisi olla matkan huonoin päivä tällöin eikä ihme, sillä olihan takana jo yli viikon reissaaminen ja monta autokilometriä. Reippaasti neito jaksoi sitten kuitenkin vielä yhden yön matkasängyssä ja hymysuin vielä viimeisen etapin kohti kotia. Maanantai olikin kovasti ruuhkaisa ajopäivä Saksassa, mutta pahimmat ruuhkat onnistuimme kiertämään - kiitos radiotiedotteiden ja navigaattorin liikennetiedotteiden! 

Kotona meillä olikin jo kesä!

Ja nyt tietysti suunnittelemme jo seuraavaa Rivieran-matkaa....josko lokakuussa... :)

Pääsiäispuuhia

Aloitimme pääsiäisen vieton menemällä pitkänä perjantaina uimahalliin Bad Homburgissa, jonne on meiltä noin viisi kilometriä matkaa. Siellä on hyvä uimahalli, ja lapsiperheet on otettu loistavasti huomioon. On perhepukuhuoneita ja eri-ikäisille lapsille omat altaansa. Pienimmät uimarit polskuttelevat altaassa, jossa vettä on 35cm, hieman isommat 130cm syvässä altaassa ja vanhimmat lapset seikkailualtaassa, jossa on köysiratoja ja muita hauskuutuksia. Tietenkin myös aikuisille on oma altaansa ja kesällä lisäksi maauimala kaikille. Kahden tunnin uinti maksaa 3,5€ per nenä eli on varsin edukasta. Saunaan pääsisi lisämaksusta. Meillä on uusi, jouluna avattu, uimahalli myös täällä Oberurselissa, mutta siellä emme ole vielä käyneet, kun tuota Bad Homburgin hallia myös kätilömme suositteli Venlan uinneille.

Venlalla on käsiin laitettavat puhallettavat kellukkeet ja aika mainiosti hän pysyykin niiden kanssa jo itsekseen pinnalla. Toki pidämme kätemme hänen lähellään, jos näyttää siltä, että peppu alkaa painua liikaa veden alle! Lisäksi ostimme uimahallilta uimapötkylän - en tiedä, mikä sen nimi on suomeksi - minkä avulla Venla osaa myös uida ja polskutella. Vauvauinnissa käynti teki kyllä tehtävänsä: vesi on mieluisa elementti ja aika rennosti Venla ottaa myös pienet pärskeet ja roiskeet vastaan.

Perjantai-iltapäivällä ajelimme Mainziin, sillä ostimme tukevammat matkarattaat entisten rimpuloiden tilalle (jotka olivatkin hätäostos), ja ne haettiin sieltä. Käytetyt Peg Peregot ovat nyt nämä uusimmat kärryt, ja niillä selviämme varmasti niin pitkään kuin kärryjä tarvitaan. Lyhyt on loppujen lopuksi vaunujen käyttöaika - meillä käytettiin vain puoli vuotta vaunukoppaa ja jotakin kuukausia vaunujen ratasistuinta. Tosin vaunujen rattaat kulkevat paremmin ja niitä on kevyempi työntää, joten niitä varmaan käytetään vielä pidemmillä kävely- tai juoksulenkillä.

Lauantaina tulivat sitten kauan odotetut Ummi ja Ukki kylään, ensimmäistä kertaa! He olivat oikeastaan ensimmäiset vieraat, kenen kanssa Venla seurusteli ja leikki, sillä nyt hän oli riittävän vanha ymmärtämään vieraiden läsnäolon ja osasi olla osa seuruetta. Tähän asti hän on ollut lähinnä sylistä toiseen kulkeva nukkuva vauva ilman sen kummempaa vastavuoroisuutta, kun vieraita on ollut. Välillä näytti jopa, että neidillä oli varsinainen show meneillään. Mutta hymyä, sitä riitti isovanhemmille! Oli herttaista nähdä, miten hyvin tuo kolmikko viihtyi keskenään, ja harmillista tietysti, että seuraavan kerran näemme vasta kesällä.

Sää oli koko pääsiäisen ajan melko viileä, mutta ulkoilimme Oberissa ja Bad Homburgissa sekä kävimme pääsiäiskahveilla Feldbergin huipulla, jossa vielä oli vähän luntakin jäljellä. Vieraiden lähdettyä tiistaina alkoi todellinen kevätsää! Magnoliat ovat kukassa samoin kuin monet muutkin puut ja pensaat - väriloistoa riittää! Tänään mittarilukema nousi jo +23 asteeseen! Saapi nähdä, millaisesta lämmöstä saamme nauttia ensi viikolla, kun suuntaamme auton nokan kohti Italian Rivieraa!

Joogailua

Tuon meidän hieman yli kahdeksankiloisen kahvakuulan nostelu ja kantaminen vie kyllä mehut selästä. Akupunktiota on nyt kolme kertaa takana sekä teippauksia, jotka ovat avanneet pahimmat lukot. Akupunktion jälkeen on ihanan raukea olo, kun tuntee lihasten rentoutuvan ja kramppien lähtevän. Lisäksi jokaviikkoinen jooga on auttanut kovasti vahvistamaan selän ja vatsan lihaksia sekä tuonut liikkuvuutta koko keskivartaloon ja hartioihin. Joogatunnit ovat paikallisella kansalaisopistollamme, minkä lisäksi harrastan nettijoogaa yoogaia.fi -sivuston kautta. Tunneille, jotka ovat joko Hong Kongissa, Lontoossa tai Helsingissä, voi osallistua joko livenä tai sitten katsoa tallenteita. Tunnit käsittävät muun muassa joogaa, venyttelyä, rentoutusta, pilatesta ja putkirullausta. Lisäksi selkä- ja niskatunnit ovat olleet loistavia. Tuon seuraavan nettiosoitteen kautta pääsee kokeilemaan tätä ihanuutta viikoksi ilmaiseksi! https://fi.yoogaia.com/?referral=XVR5DFAF5YW6 Todella mahtava tapa hoitaa kehoa kotona viikottaisten joogatuntien lisäksi tai korvikkeena, jos tunnille ei ole päässyt. Sopii paremmin kuin hyvin juuri kotiäideille! Itse teen harjoituksia lähinnä silloin, kun Venla on käynyt yöunille, mutta joskus otan 15 minuutin tai 20 minuutin tallenteen ja Venla seuraa vierestä, kun mamma joogailee tai venyttelee. 

Reikiä nolla!

Hessenin osavaltiossa on aloitettu uusi kampanja, jolla pyritään siihen, että lapsille ei muodostuisi hammaslääkäripelkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi totutetaan hammaslääkärissä käyntiin jo heti vauvasta alkaen. Ensimmäinen tarkastus ja käynti on 6 kuukauden iässä ja siitä eteenpäin tarkastuksissa käydään puolen vuoden välein. Hammaslääkärimme selitti, että Saksassa lapset viedään usein hammaslääkäriin vasta sitten, kun heillä on hammassärkyä. Jos ensimmäisellä käyntikerralla pistetään puudutuspiikkejä, vedetään hampaita pois ja porataan, on aivan varmaa, että hammaslääkäripelko saadaan synnytettyä. Niinpä mekin sitten kävimme näyttämässä noita kahta uunituoretta alahammasta hammaslääkärille.

Hammaslääkärin valinta oli meille helppo, sillä valitsimme Venlalle saman hammaslääkärin, jolla me vanhemmat käymme. Koska hammaslääkäri oli mennyt juuri äskettäin naimisiin, en muistanut hänen uutta sukunimeään. Ehdotinkin hänelle, että silloin, kun selitän Venlalle, että "tämä on sinun hammaslääkärisi, jonka nimi on...", voisinko käyttää sukunimen sijaan hammaslääkärin etunimeä ja etuliitettä Frau (rouva), mikä täällä on maan tapa. Olisittepa nähnyt hänen ilmeensä! Sanoin tietäväni, että etunimen käyttö ei ole kohteliasta, mutta että meitäkin saa kutsua etunimellä, koska sukunimemme on saksalaisille vaikeaa lausuttavaa. Syvä hiljaisuus laskeutui huoneeseen ja mietin kuumeisesti, miten paikkaan tilanteen, koska selkeästi olin rikkonut normeja. Sanoin sitten, että voin kutsua häntä vain Frau Hammaslääkäriksi, niin se on ehkä kaikille helpointa. Näin saatiin tämä kipeä tilanne ratkaistua! Hassua tässä koko jutussa mielestäni on se, että tunnemme hammaslääkärimme jo kahden vuoden takaa, hän on meitä nuorempi, juttelemme aina käynneillä kaikenlaisista asioista ja asiakassuhteemme on hyvinkin epämuodollinen. Esimerkiksi eilen sanoin Rouva Hammaslääkärille, että Venla on välillä varsin itsepäinen suomalainen nuori nainen, mihin Rouva Hammaslääkäri vastasi: "Aivan kuten sinäkin!" ja nauroimme asiaa. No, loppujen lopuksi tarkastuksen jälkeen lääkäri sanoi: "Niin, sinä olet siis M.... ja tämä on Venla. Minä olen Majke." Silti taidan kutsua häntä Rouva Hammaslääkäriksi tästä eteenpäin, koska se lienee luontevinta meille kaikille. Ja toisaalta, täytyyhän meidän alkaa opettaa Venlalle saksalaisia tapoja ennemmin tai myöhemmin. Ei hän voi alkaa kutsua ihmisiä etunimeltä, vaikka se meille suomalaisille niin luontevaa onkin.

Joka tapauksessa tästä pienestä aiheuttamastani episodista huolimatta käynti meni hyvin. Venla, joka parhaillaan käy läpi lievää vierastamisvaihetta, antoi jopa lääkärin koskea suuhunsa ja silittää poskeaan. Taisi hymykin irrota vielä ennen lähtöä. Seuraava käynti siis loppukesällä elo-syyskuussa.

Kevät on tullut!

Kevät on todella jo tullut! Tänään istuimme kahvilan terassilla Venlan Kai-ystävän ja hänen äitinsä kanssa. Auringossa oli suorastaan kuuma, ja taisi kotipihan lämpömittarikin näyttää jo +16 asteen lukemia. Vielä ei tosin ilma itsessään ole lämmin ja varjossa on hyvinkin viileää. Pitkät, valoisat illat ovat ihania! Vasta seitsemän jälkeen tulee pimeä.

Kain äiti kyseli jälleen kerran, mille kaikille kursseille ja ryhmiin olen Venlan kanssa ilmoittautunut nyt loppukevääksi. Hän käy erilaisissa ryhmissä maanantaisin, keskiviikkoisin ja kahdessa eri ryhmässä perjantaisin. Tiistaisin ja torstaisin on "isovanhempien tunti", kuten hän isovanhemmilla vierailua nimittää. Täällä todella on valinnan varaa, ryhmää ja kurssia joka lähtöön: leikkiryhmiä, keskusteluryhmiä, musiikkikoulua, vauvauintia; yksikielisiä, kaksikielisiä, vieraskielisiä. Kansainvälisen Expat Babies -ryhmän jäsenet tapaavat muun muassa puistoissa, leikkikentillä, ravintoloissa ja uimahalleissa. Suomalaisvanhemmat ja -lapset kokoontuvat keskiviikkoisin seurakunnan Muksulassa. Me Venlan kanssa olemme edelleen tyytyneet lauantaiseen vauvauintiin ja epäsäännöllisen säännölliseen kahvitteluun ystävien kanssa. Tämä saksalainen ystäväni totesikin, että hän on aivan uupunut tästä viikko-ohjelmasta, mutta kokee nämä harrastukset tärkeiksi, jotta hän itse verkostoituu ja että Kai oppii sosiaalisia taitoja. Tuntuu, että tämä viikon ohjelmointi on paikallisille tärkeää, vissiinkin sitä kuuluisaa saksalaista järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Itseäni hengästyttää jo ajatuskin tuollaisesta lukujärjestyksestä! Mutta on erinomaista, että tarjontaa on, jos tuntuu siltä, että tarvitsee jonkinlaista järjestettyä toimintaa. 

Venlalla hampaiden tulon myötä myös kielenkannat ovat avautuneet entisestään. Neiti on varsinainen lörpöttelijä! Yhdeksi vakihokemaksi on tullut "kaija-kaija-kaija-...", joka on osa hänen univalmistelujaan. Myös äänenvoimakkuutta on selkeästi tarve kokeilla ja harjoittaa erilaisten kiljahteluiden ja karjumisten avulla. Toivottavasti meillä on ymmärtäväiset naapurit... Ensi maanantaina on muuten ensimmäinen hammaslääkärikäynti! Venla alkaa käydä samalla hammaslääkärillä, jolla me vanhemmatkin käymme. Tämä hammaslääkäri on todella hauska ja mukava Majke, joka oli juuri häämatkalla Suomessa ja on täysin Suomi-fani! Hiuksensakin hän värjäsi siniristilipun siniseksi! Hän osaa muutaman tervehdyksen suomeksi ja usein harjoittelemme vastaanoton aikana muutamia sanoja seuraavaa Suomen-matkaansa varten.

Vaikka Venla on varsin liikehtiväinen ja aktiivinen, niin varsinaista ryömimistä ei ole vielä havaittavissa, lähinnä edelleen pyörimistä ja peruuttelua. Jalat kyllä hakevat koko ajan konttausasentoa, mutta varmaankin saamme konttaamista vielä odotella jonkin tovin. Kädet ovat salamaakin nopeammat ja kaikkeen pitää tarttua kiinni, mihin vain voi. Meneillään on myös tarkkailuvaihe: miten vanhemmat käyttävät haarukkaa, miten he juovat mukista tai lasista, millaiset vaatteet heillä on, mitä kieltä he puhuvat. Venlalle ostettiinkin Ikeasta lasten pieniä muovimukeja, joiden avulla hän harjoittelee juomista mukin reunalta. Hän on hyvin ylpeä tästä taidostaan ja ilmeistään tulee välillä mieleen, että onkohan mukiin eksynyt jotain vettä vahvempaa ainetta, kun silmät suurenevat joka kulauksella ja suu menee muikeaksi. Tätä oppimisen iloa on kyllä mahdottoman hauskaa seurata!

Tällä viikolla totesin taas, miten hyvä tuo kotikätilösysteemi on! Saan vieläkin käyttää hänen palvelujaan, itse asiassa niin pitkään kunnes Venla täyttää 9 kuukautta. Selkäni ja hartiani ovat olleet jumissa jo jonkin aikaa, koska Venlan nostaminen ja kantaminen kuormittaa niiden alueiden lihaksia ja aina välttämättä ei muista, että mikä onkaan paras tapa nostaa tuota kahdeksan kilon pakettia. Otin yhteyttä kotikätilöömme näiden vaivojen takia, ja kävin hänen luonaan akupunktiossa. Akupunktio auttoi avaamaan selän lukkoja - mikä mahtava tunne! Lisäksi hän laittoi teippejä selkääni. Ensi viikolla saanen vielä toisen kierroksen, ja tämä kaikki kuuluu siis edelleen sosiaaliturvaan eli on sinällään maksutonta. Perheen toinen vanhempi on ollut myös hieman lihaskipuinen, sillä viime sunnuntaina oli Frankfurtin puolimaraton, minkä hän kävi juoksemassa pikavauhtia. Venyttelyt ja jooga ja jumpat ovat olleet tällä viikolla iltojemme ohjelma sen jälkeen kun Venla on käynyt nukkumaan. 

Vuositarkastus 5/6

Tänään Venlalla oli ensimmäisen ikävuoden viides tarkastus. Yhteensähän niitä on kuusi, ja se kuudes on lapsen täyttäessä vuoden. Silloin myös annetaan seuraavat rokotteet. Pituutta on nyt 68cm ja painoa 7,7kg. Lääkäri totesikin (taas), että ruoka taitaa maistua. Mutta sanoi myös, että hyvä, kun maistuu. Tässä tarkastuksessa testattiin niskan jämäkkyyttä, selkärangan suoruutta, korvat, nenä, kurkku, keuhkot ja vatsa. Lisäksi kysyttiin muun muassa vierastaako Venla (hyvin harvoin), kohdentaako katseensa esimerkiksi hänelle näytettävään leluun (kyllä), kääntyykö vatsalta selälle ja selältä vatsalle (kyllä), laittaako kaiken suuhunsa (kyllä!!) ja tarttuuko tavaroihin kiinni (kyllä). 

Kurkkua tutkiessaan lääkäri huomasikin sellaista, mikä meiltä vanhemmilta oli jäänyt huomaamatta (hups!): Venlalle oli tullut kaksi hammasta alas eteen! Olemme hampaiden tuloa kyllä tarkkailleet ja huomanneet ikenien pullottavan. Lisäksi välillä valtoimenaan valuva kuola on antanut vihjettä siitä, että hampaita saattaisi olla tulossa. Eipä vain huomattu, että ne salakavalasti olivatkin puhjenneet juuri puolen vuoden iässä!

Viime viikolla meillä oli kylässä entinen naapurimme Chesteristä ja hieman hänen kanssaan ihmettelimme, kun yhtenä päivänä Venlalla oli ruokahalu kateissa eikä hän muutenkaan ollut oma, pirteä ja iloinen itsensä. Ehkäpä hampaat olivat se syy!

Kaikkinensa terveystarkastus siis meni hyvin ja seuraavan kerran tapaamme lääkärimme näissä merkeissä elokuussa.

Karnevaalihumua - Helau!

Kävimme katsastamassa karnevaalikulkueen menoa eilen täällä Oberurselin keskustassa. Hauskaa on mielestämme se, että karnevaaliasuihin ja kulkueen vaunuihin panostetaan tosissaan - mutta leikkimielellä. Asuihin pukeutuvat myös katsojat, niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin!

Kulkue itsessään on viihdyttävä, hauska ja hupaisa, mutta sen sivutuotteet kuten roskaaminen, rikkinäiset lasipullot jalkakäytävillä ja pyöräteillä, ryyppäävät ja oksentelevat nuoret (sanoisin jopa lapset!) sekä pihoille pissivät aikuiset ovat kaikkea muuta kuin miellyttävää katseltavaa. 

Tänään Rosenmontagina (ruusumaanantaina), joka on karnevaaliajan tärkein juhlapäivä, ja huomenna laskiaistiistaina ovat esimerkiksi monet koulut kiinni tai koulupäivä aloitetaan myöhemmin kuin normaalisti tai päiväkodit sulkevat aiemmin. Televisiossa on näytetty tänään koko päivän ajan kulkueita Kölnistä ja Düsseldorfista. Kölnin kulkue on Saksan suurin ja tunnetuin.

Niin, ja saihan Venlakin sitten oman karnevaaliasunsa....söpöt vaaleanpunaiset pupukorvat!

Karnevaalisää oli mitä parhain!

Hyvää ystävänpäivää!

Kaikki ystävänpäivän suunnitelmat menivätkin uusiksi! 

Aamulla, kun heräsimme, oli vastaajaan jätetty viesti, että vauvauinti on peruttu tältä päivältä sairastapauksen vuoksi. Kummeillakin olivat lapset kipeinä, joten sovimme hoitokeikan siirron jollekin muulle viikonlopulle tai arki-iltaan. Kovasti on täällä kaikenlaisia sitkeitä viruksia liikkeellä, jopa päiväkoteja on suljettu ja monet pienet lapset ovat joutuneet sairaalaan. Me olemme - kop kop - onneksi säästyneet sairasteluilta tämän vuoden puolella.

Koska aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta heti aamusta, päätimme lähteä Grosser Feldbergille, joka on Taunus-vuoriston korkein kohta eli vajaan kilometrin korkuinen huippu. Tiesimme, että siellä on lunta, ja pakkasimme mukaan Venlan kummiltaan saaman davosilaiskelkan. Taisi olla Venlasta outoa olla kelkan kyydissä tai ei hän siitä ainakaan suuremmin nauttinut. Hieman tietysti istuin oli hänelle vielä vaativa, sillä siinä ei ollut kuin maharemmi ja liukas toppahaalari sekä vielä tottumattomuus istumiseen aiheuttivat sen, että kelkan muovi-istuimessa hän valahti aina alaspäin. No joka tapauksessa Venla sai ensikosketuksen talviulkoiluun. Ensi vuonna sitten jo mäkeen!

Näkymät huipulta